Pääsiäinen on ajankohdastaan riippumatta aina kukkasesonkien kärkiviisikossa. Pääsiäisaika nappaa Kauppapuutarhaliiton arvion mukaan noin kymmenen prosentin osuuden koko vuoden kukkamyynnistä ja keskittyy monia muita sesonkeja tiukemmin tiettyihin kukkalajeihin. Niitä kaikkia yhdistää pääsiäisen ikisuosittu teemaväri, auringon ja kevään odotuksen keltainen.

– Pääsiäisenä kukkia ostetaan vähittäishinnoin laskettuna 40–45 miljoonan euron arvosta, joten kukkasesonkina se on suunnilleen tasoissa ystävänpäivän kanssa ja vain hieman äitienpäivästä ja koulujen päättäjäisistä jäljessä, arvioi toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Miljoonien kukkien sesonki

Pääsiäisen kestosuosikkeja ovat kotimaiset leikkotulppaanit sekä narsissit niin leikkoina kuin ruukkukukkinakin. Kotimaisia tulppaaneja valmistuu jopa kahdeksan–yhdeksän miljoonaa. Myös muiden kotimaisten kukkien määrät lasketaan useissa miljoonissa kukissa. Kukkien kotimaisuuden voi varmistaa tutusta sirkkalehtimerkistä.

Valtaosa pääsiäisen kukista on sisäkukkia, ainoastaan kylmää kestävät tetenarsissit ovat ensisijaisesti ulkokäyttöön sopivia. Pääsiäisen sisälle sopivia ruukkukukkasuosikkeja ovat esimerkiksi keltaiset tulilatvat, gerberat, kiinanruusut ja ruukkubegoniat joko erillisinä kauniissa suojaruukuissaan tai yhteen astiaan istutettuina.

Näin hoidat leikkonarsissit

Laita maljakkoon kymmenkunta senttiä kylmää vettä. Narsissi ei tarvitse kukkavirkistettä.

Leikkaa narsissien varsiin terävällä veitsellä uudet imupinnat.  Narsissit kerätään viljelmällä niin, että lehdet pysyvät kiinni kukkavarressa. Leikkaa varsien tyviä niin vähän, että lehdet edelleen säilyvät mukana. Näin saat täyteläisemmän näköisen kimpun.

Aseta narsissit maljakkoon. Narsissien kavereiksi sopivat esimerkiksi pajunoksat ja tulppaanit. Narsissien varret erittävät maljakkoon kirkasta limaa, joka lyhentää esimerkiksi ruusujen leikkokestävyyttä.

Huolehdi narsissit viileään yöksi, sillä se pidentää kukkimisaikaa.