Kotimaisia hyasintteja on tänä vuonna kasvatettu yli kaksi miljoonaa kasvia. Edullisuutensa vuoksi hyasintteja voi kantaa kotiin useammankin kuin yhden. Kotiin kanto on helppoa, sillä hyasintti ei viileyttä hätkähdä. Kevyt kääre riittää suojaamaan kukkaa kotiin asti.

Hyasintin kukka aukeaa kodin lämmössä muutamassa päivässä. Kukat levittävät ympärilleen perinteistä joulun tuoksua, joka on upean kukinnon lisäksi suurin syy hyasintin suosioon. Väreinä on tarjolla perinteiset valkoinen, vaaleanpunainen ja sininen. Pääsiäisen erikoisuus on keltainen hyasintti, joten tapaamme tätä kasvia vielä keväämmälläkin.

Hyasinttia ei saa kastella liikaa, jotta varsi ei veny liian pitkäksi. Jos varsi kuitenkin pääsee kasvamaan liikaa pituutta, sen voi napsaista kauniiksi leikoksi maljakkoon, jossa se saa toisen elämän. Hyasintti viihtyy viileässä ja jos sen voi nostaa yöksi viileään, kukinnasta on iloa pidempään. 

Erityisesti nuoremmat kuluttajat ovat ottaneet hyasintin suursuosikikseen viime vuosina. Hyasinttia pidetään trendikkäästi esillä nuppuvaiheessa, sipuli ja mullat esillä. Nuoremmat kuluttajat viehättyvät eniten valkoisesta tai vaaleanpunaisesta hyasintista, varttuneemmat ottavat koko värikirjon.

Joulukukat helppo hävittää tai uusiokäyttää

Parhaiden päiviensä jälkeen joulukukat eivät jää pölyttymään nurkkaan vaan ne on kätevä joko kompostoida tai käyttää uudelleen. Täysin kukkineen hyasintin voi vielä siirtää ulos huurtumaan kauniin väriseksi. Ritarinkukan voi saada myös kukkimaan uudelleen, jos sitä pitää kukinnan jälkeen hyvässä valossa, ja vaihtaa mullat keväämmällä. Ilmojen lämmettyä sen voi siirtää ulos.
Kauniistikotimainen iso uutiskirje