Kasvihuoneessa viljeltävät kotimaiset yrtit ovat yksi suomalaisen puutarhatuotannon hienoista tarinoista. Kun vielä 25 vuotta sitten yrtit rajautuivat lähinnä tilliin, persiljaan ja basilikaan, ovat määrä ja tuotevalikoima nyt aivan toisella tasolla. Ja mikä parasta, sesonki ulottuu nyt vuoden jokaiselle päivälle.

– Yrttien suosiota on kasvattanut ennen kaikkea mahdollisuus saada niitä tuoreena lähiruokana vuoden jokaisena päivänä. Myös kiinnostus uusia ruokakulttuureja kohtaan lisä mielenkiintoa uusia yrttejä kohtaan. Erityisesti nuoret testaavat nopeasti jatkuvasti tarjolle tulevia yrttiuutuuksia. Myös halu vähentää suolan käyttöä lisää yrttien käyttöä, selvittää toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Kotimaisia yrttejä viljellään vuosittain jo noin 18 miljoonaa ruukkua. Tästä määrästä tilliä on reilut viisi sekä persiljaa ja basilikaa kumpaakin noin 2,7 miljoonaa ruukkua. Ne muodostavatkin selvän kärkikolmikon. Muita yrttejä tuotetaan noin 7,2 miljoonaa.

Muista yrteistä tärkeimpiä ovat ruohosipuli, timjami, korianteri, minttu ja herneenverso. Näistä yksikään ei nouse suurten yrttien sarjaan. Timjami ja korianterin suosio on loivassa nousussa, muista on vaikeaa sanoa täsmällistä kehityksen suuntaa. Yrttien valikoima on laajentunut useiden kymmenien sukujen, lajien, lajikkeiden ja muunnosten kirjoksi, kerrotaan Kauppapuutarhaliitosta.

Yrttejä viljelevien yritysten määrä ei ole sanottavasti muuttunut 20 vuoteen. Yrttien tuottaminen on varsin erikoistunutta, eikä niiden viljelijäksi ryhtyminen näytä käyvän noin vain. Tuotantomäärien kasvun myötä yrityskoko on kasvanut selvästi.

Yrteille käytössä oleva kasvihuonepinta-ala on vajaat kuusi hehtaaria. Yhdeltä neliömetriltä – siis noin tavallisen keittiön pöydän kokoiselta alalta – valmistuu vuodessa reilut 300 yrttiruukkua.

Yrttien kotimainen tuotanto

                      2000      2005      2010        2011         2012
Määrä, milj.kpl  8,9        13         18,2         19            18
Yrityksiä, kpl     25         36         32           32            25

Lähde: Tike puutarhayritysrekisteri

* * * * *

Viikolla 11 vietetään valtakunnallista yrttien teemaviikkoa.