Harva kasvis on niin suosittu kuin kasvihuonekurkku. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n Kauppapuutarhaliitolle 2015 tekemän tutkimuksen mukaan peräti 97 prosenttia suomalaisista syö kurkkua. Päivittäin tai useana päivänä viikosta kurkkua pistelee 69 prosenttia suomalaisista.

– Hyvä uutinen on sekin, että viime vuosina kurkun syönti on kasvanut, etenkin nuorten keskuudessa. Tähän voi varmuudella sanoa, että juuri kotimaisuus – siis puhtaus, turvallisuus, maku, tuoreus, lähiruoka, helppous – ovat asioita, jotka selvästi vaikuttavat kuluttajien valintoihin. Onkin hienoa, että kurkun kotimaisuusaste on pysytellyt noin 80 prosentin tuntumassa vuodesta toiseen. Talviviljelyn myötä kotimaisuusaste on noussut, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Kotimaisuus on kurkussa tärkeää suomalaisille. Peräti viisi kuudesta kuluttajasta ostaa aina tai lähes aina kotimaista kurkkua. Vain yksi sadasta valitsee aina tuontikurkun.

Kurkun kuluttajina suomalaiset ovat ylivoimaisia ykkösiä Pohjoismaissa. Suomalaiset syövät oman maan kurkkuja jo 7,5 kiloa henkeä kohden vuodessa. Ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset jäävät selvästi alle puoleen Suomen luvuista.

Kotimaan kasvihuonekurkkusadon odotetaan tänä vuonna nousevan yli 40 miljoonaan kiloon. Kurkku on taloudellisesti yksi tärkeimmistä puutarhakasveista tomaatin ja ruukkuvihannesten kanssa. Kurkkua viljeleviä puutarhoja on noin 250 eri puolilla maata.

Vaikka kotimaista kurkkua on saatavissa vuoden jokaisena päivänä, on kulutuksessa yhä selvä kausivaihtelu. Sydänkesällä kotimaista kasvihuonekurkkua syödään kaksinkertainen määrä talvikuukausiin verrattuna.

Viikolla 13 (28.3.–3.4.) vietetään kurkun teemaviikkoa.  

Lisätietoja
toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen,
0400 800 268 ja 09 72882120
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.