Kotimaiset kasvihuonevihannekset puolittivat hiilijalanjälkensä

Suomalainen kasvihuoneviljely on pudottanut hiilijalanjälkeään peräti 56 prosenttia vuosien 2004 ja 2017 välisenä aikana, selviää Luonnonvarakeskuksen tuoreesta tutkimuksesta. Samanaikaisesti kasvihuoneissa käytetyn öljyn määrä on pudonnut peräti 85 prosenttia.

Kotimaisen tomaatin ja kurkun hiilijalanjälki roimasti alaspäin

Kotimaisen tomaatin hiilijalanjälkenä on aiemmin pidetty lukuarvoa viisi tuotekiloa kohden. Nyt Luonnonvarakeskuksen uusin tutkimus pudottaa luvut aivan eri tasolle. Kasvihuonetomaatin hiilijalanjälki vuonna 2017 oli 2,6, kurkun 2,0 ja salaatin 2,7 kiloa hiilidioksidia tuotettua kiloa kohden.

– Kotimainen kurkku ja tomaatti ovat olleet viime vuosina mediassa ja sosiaalisen median keskusteluissa esimerkkejä ilmastopahiksista. On esiintynyt äänensävyjä, joiden mukaan niitä ei tulisi talvella syödä ollenkaan. Näiden keskustelujen ja näkemysten ytiminä ovat olleet lähes vuosikymmenen takaiset tutkimukset. Olemme todella iloisia siitä, että voimme korjata vanhat tiedot näillä erinomaisilla tutkimustuloksilla, toteaa Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Vuonna 2017 kasvihuonealan ilmastovaikutus oli puoli prosenttia koko valtakunnan kokonaispäästöistä. Maatalouden ilmastopäästöistä kasvihuoneala muodosti enää neljä prosenttia.

Öljyn käyttö vähentynyt 85 %

Kasvihuonetuotanto on siirtynyt vauhdilla pois fossiilisista polttoaineista. Niitä ovat korvanneet uusiutuva kotimainen puu- ja peltoenergia sekä sähkö. Vuosina 2004–2017 merkittävin muutos on ollut polttoöljyn käytössä. Sen käyttömäärä on pudonnut 85 prosenttia.

Kotimaisen uusiutuvan hiilivapaan energian osuus alan energiakäytöstä on jo 52 prosenttia ja osuus on yhä kasvussa.

Espanjalaisen tomaatin vesijalanjälki 91-kertainen Suomeen verrattuna

Suomalainen kasvihuonetuotanto on vahvoilla myös vastuullisena veden käyttäjänä. Yhden kotimaisen kurkku- ja tomaattikilon tuottamisen vesijalanjälki on noin 20–35 litraa vettä. Suomalaista tuotantoa verrataan useimmiten espanjalaiseen tuotantoon. Espanjassa vesijalanjälki on 91-kertainen eli lähes 3 165 litraa tomaattikiloa kohden.

1/10 maata riittää kotimaiselle kurkulle espanjalaiseen verrattuna

Suomessa on maailman korkeimmat kasvihuonekurkun keskisadot ja korkeimmat huippusadot. Keskisato 2018 oli Suomessa 87 kiloa yhtä kasvihuoneneliömetriä kohden, ja vuotta aiemmin 80 kiloa. Hollannissa keskisato 2017 oli 69 ja Espanjassa 9 kiloa neliömetriä kohden (FAO). Satomäärä vaikuttaa suoraan viljelyn maankäyttöön. Esimerkiksi kurkun viljelyssä Espanjassa tarvitaan 10-kertainen ala maata saman vihannesmäärän tuottamiseen Suomeen verrattuna.

Innovatiivinen, tehokas viljely ja tarkka ilmaston sääteleminen kasvihuoneissa tulee olemaan elintärkeää tulevaisuuden ruuantuotannossa.

– Kasvihuoneviljely ja muu sisäviljely tulevat olemaan ratkaisu ilmastohaasteisiin, eivät osa ongelmaa. Kasvihuoneissa ilmastoa voi hallita, ja kun viljely säiden armoilla muuttuu arpapeliksi, kasvihuoneet tarjoavat ratkaisun laajamittaiseen ruoantuotantoon, Jalkanen jatkaa.

Tiedot perustuvat Luonnonvarakeskuksen tutkimukseen kasvihuonevihannesten ilmastovaikutuksesta (2019). Tutkimuksen tulokset on julkaistu 31.5. ilmestyvässä Puutarha&kauppa -lehdessä.

Lue lisää kasvihuonealan vastuullisuudesta

Käy Kasvihuoneeseen 15.5.!

Oletko koskaan käynyt kasvihuoneessa? Nyt siihen on mahdollisuus ympäri Suomen! Lähes 200 kukkia tai vihanneksia viljelevää kasvihuoneyritystä avaa ovensa keskiviikkona 15.5.

Kolehmaisen puutarha Ay on Vuoden 2018 kukkien laatutuottaja

Pieksämäen Tihusniemellä sijaitseva Kolehmaisen puutarha on palkittu vuoden 2018 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Sisarukset Piia Pikkarainen ja Jussi Kolehmainen palkittiin keskiviikkona Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksen yhteydessä Tampereella.

Yrityksen perusti Keijo Kolehmainen vuonna 1973. Nykyiset yrittäjät ottivat vastuun puutarhasta vuonna 2010.

Yrityksellä on kasvihuoneita vajaat 3000 neliömetriä eli kokonsa puolesta yritys on keskikokoinen puutarha Suomessa. Yritystä on kehitetty määrätoimisesti niin tuotteiden kuin tuotannonkin osalta.

Puutarhan aloittaessa 1973 viljelykasveina olivat tomaatti ja kurkku. Puutarhan laajentuessa ryhdyttiin viljelemään myös kukkia, ja 1980-luvulla keskityttiin pelkästään kukkatuotantoon. Nyt puutarhan tuotanto myydään sekä suoraan puutarhalta että myös tukkuportaan kautta. Yrittäjien lisäksi yritys työllistää kaksi henkilöä. Myyntikausi keskittyy kevääseen ja kesään.

Yrittäjille on tärkeää, että asiakaspalvelu on nopeaa ja luotettavaa. Myös puutarhan siisteys ja järjestys lisäävät niin oman väen kuin asiakkaidenkin viihtyvyyttä. Yrittäjien mukaan iloiset ja tyytyväiset asiakkaat ovat heidän työnsä parhaita puolia.

– Haluamme tarjota asiakkaille rakkaudella kasvatettuja ja huolella hoidettuja, pitkään kestäviä kukkia, Piia Pikkarainen ja Jussi Kolehmainen painottavat.

Kukkien laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien. Vastaavat laatutuotannon tunnustukset myönnetään myös avomaavihannesten, ruokaperunan, kasvihuonevihannesten sekä marjojen tai hedelmien viljelijälle.

 

Lisätietoja:

Yrittäjät: Piia Pikkarainen, 040 587 8631 ja Jussi Kolehmainen, 040 705 1671

Jyrki Jalkanen, toiminnanjohtaja, Kauppapuutarhaliitto (kasvihuoneasiat), 0400 800 268

Lataa kuvia Kolehmaisen puutarhalta käyttöösi

Mainitse kuvan yhteydessä Kauppapuutarhaliitto.

Muovit/on? Puutarha-alan pakkauspäivä ja yritysvierailupäivä 28.–29.11.

Muovi puhuttaa tällä hetkellä. Yrityksiltä vaaditaan perusteluja muovin käyttöön. Miten tulisi toimia? Millaiset ympäristövaikutukset muovilla oikeastaan on? Millainen on hyvä pakkaus ja mistä materiaalista sen on tehty? Näihin ja muihin kysymyksiin etsitään vastauksia puutarha-alan pakkauspäivässä.

Illalla yhteisteistä ohjelmaa pikkujoulujen hengessä. Majoituskiintiö Scandic Tampere Station, varaustunnus KPL?????.

Seuraavana päivänä vierailemme Pirkanmaalaisissa yrityksissä: Carbofex Oy, Pyroll ja Netled Oy.

Tule ihmeessä, valitse koko paketti tai vain toinen päivä!

 

ILMOITTAUTUMISET: https://www.lyyti.in/muovipaiva

Muovit/on -puutarha-alan pakkauspäivä 28.11.

Missä: Tampere, Juvenes Attila, Yliopistonkatu 38

HInta: Päivä on Kauppapuutarhaliiton jäsenyrityksillä ilmainen ja muille hinta on 50 € (sis. alv). Päivään voi osallistua myös etänä, webinaarissa.

Ohjelma:

9.30 Kahvi

09.50-10.00 Avaus

10.00 Muovin ja korvaavien materiaalien haasteet ja mahdollisuudet ympäristövaikutusten kannalta, Juha-Matti Katajajuuri, Luke

10.45 Mitä ja miten muovia käytetään?, Lassi Remes, KPL ry

11.30- 12.30 Lounas (omakustanne)

12.30 Biomuovit ja -materiaalit, Olli Posti, Bioplastics – IMCD Plastics

13.15 Tuottajavastuu ja hyvä pakkaus, Peter Rasmussen, Suomen Uusiomuovi Oy

13.45-14.15 Tauko

14.15 Vihannesten pakkausmerkinnät, Niina Matilainen, Evira

15.00 Kuluttajien vaatimukset ja viestintä, Minna Rantala, KPL ry

15.45 Yhteenveto ja päivän päätös

 

Yritysvierailut 29.11.2018

9.00 Carbofex Oy, Hiedanranta 1, Tampere

Carbofex on suomalainen biotalous-alan yritys, joka sitoutunut toiminnassaan kiertotalouden periaatteisiin. Yritys haluaa edistää puhtaampaa ruoantuotantoa sekä kehittää ja tukea ilmaa, vesistöjä ja maaperää puhdistavia ratkaisuja: https://www.carbofex.fi/

10.30 Pyroll, Tehdaskartanonkatu 15, Tampere

Pyrollin valikoimissa on vihannes- ja marjapakkaukset, erilaiset pussit ja kalvot sekä säkit – muovista ja paperista. Tampereen yksikössä valmistetaan muun muassa kartonkirasioita, joita käytetään esimerkiksi tomaattien pakkaamiseen:https://www.pyroll.com/packaging/

12.30 Lounas, Ravintola Mylly, Myllyhaantie 6, 33960 Pirkkala

13.30 Netled, Annanmaankuja 2, Pirkkala

Netledin valikoimissa on laaja kattaus valaisin ratkaisuja kasvihuoneviljelyn tarpeisiin. Myös kerrosviljely on Netledin erikoisosaamista:https://netled.fi/

 

 Lisätiedot: Niina Kangas, niina.kangas@kauppapuutarhaliitto.fi, 044 7733 2662

Lepaa 2018 vastaa ilmastonmuutoshaasteisiin

Puutarhaväelle kesän parhaat työpäivät ovat käsillä, kun Lepaa 2018 -näyttely on avoinna  16.–18. elokuuta. Jo 55. kertaa järjestettävä puutarha-, viher- ja kiinteistöalan ammattilaiset kokoavassa tapahtumassa katsotaan tulevaisuuteen.

Näyttely on lähes ennätyskokoinen, sillä mukana on paria vaille 200 näytteilleasettajaa. Näyttelyyn odotetaan 9 000 kävijää.

Lepaa tarjoaa taas uutuuskukkia runsain mitoin. Neljän taimitoimittajan laajasta kesäkukkavalikoimasta kukkivien lisäksi myös lehtikasvit ja yrtit ovat trendin aallonharjalla. Koulun omat kesäkukka-istutukset ovat komeita aurinkoisen kesän ansiosta.

Koneiden monipuolisuus on Lepaalla vailla vertaansa. Tuttujen merkkien lisäksi suomalaisia innovaatioita on mukana kastelulaitteista ekologiseen rikkaruohontorjuntaan. Robottiruohonleikkurit leikkaavat jo julkisia nurmikenttiä ja sähkö alkaa olla varteenotettava vaihtoehto työkoneissa. Entä tiedätkö mikä on maakirjasto? Sellainen perustetaan Lepaalle ensi kertaa Suomessa.

Ledeistä on puhuttu 20 vuotta, ja nyt niiden hintataso ja tekniikka ovat vakiintuneet. Uusimpia ledejä esitellään kasvihuonetekniikkaosastoilla.

Kastelulaitevalmistajat ja tunneliviljelyn toimijat tarjoavat ratkaisuja tulevaisuudessa yhä poikkeuksellisempiin kasvukausiin, josta kuluva kausi on esimerkki. Tule tapaamaan alan asiantuntijoita ja kysymään ajankohtaisista aiheista lisää, sillä kaiken tämän löydät Lepaalta.

Lisätietoja tapahtumasta löydät näyttelyoppaasta, netistä osoitteesta www.lepaa.fi. sekä sosiaalisesta mediasta Facebookista ja Instagramista @lepaanayttely.


Tervetuloa kokemaan Lepaa spirit!

Elina Vuori
näyttelypäällikkö
Kauppapuutarhaliitto ry
045 7733 2657
elina.vuori@hortimedia.fi

Jyrki Jalkanen
toiminnanjohtaja
Kauppapuutarhaliitto ry
0400 800 268
jyrki.jalkanen@hortimedia.fi

Kauppapuutarhaliiton syksyn tapahtumat

Syksyllä järjestämme monia jäsenille ja muillekin suunnattuja kursseja ja retkiä.

Tässä listaus, klikkaa linkkiä jos jokin tapahtuma kiinnostaa!

Vihannesjaoston kesäretki Itä-Suomeen 28.-29.8.

Ryhmäkasvikurssit 29.8. Oulussa, 5.9. Mikkelissä ja 12.9. Turussa

Kukkakierros Helsingissä 30.8.

Ruukkuvihannesjaoston opintomatka Tanskaan 19.-20.9.

Vihannesaiheinen matka Sisiliaan 14.-16.11.

 Ryhmis2017

Vierailu Vertikaaliviljelmälle 28.6.2018

Kauppapuutarhaliiton jäsenyrittäjillä on nyt mahdollisuus päästä vierailemaan Novarbo Oy:n vertikaaliviljelmällä 28.6.2018.

Katso lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan:
https://www.lyyti.in/vertikaalivierailu

 IMG 0974
   

Ruukkuvihannesjaoston matka syyskuussa!

Ruukkuvihannesjaoston ulkomaanmatka tehdään 19.-20. syyskuuta Tanskaan.

Matka on tarkoitettu Kaupppapuutarhaliiton jäsenille ja ensisijaisesti ruukkuvihannesjaostolaisille. Paikkoja on rajoitetusti.

Katso tarkempi ohjelma ja ilmoittaudu mukaan:
https://www.lyyti.in/ruukuttanskaan

7 2 4 salaatti Y1C1534
   

Vihannesjaoston kesäretki elokuussa!

Vihannesjaoston kesäretki järjestetään 28.-29. elokuuta Itä-Suomeen. Retkelle järjestetään yhteiskuljetus.

Ilmoittautuminen ja ohjelma: https://www.lyyti.in/vihanneskesaretki2018

Retkiohjelma:

Tiistai 28. elokuuta
05.00 Lähtö Turusta, Lindrothin Puutarha
07.00 Tampere, Lahdesjärven ABC
11.00 Lounas, Partaharjun toimintakeskus
11.45 Partaharjun Puutarha Oy
15.30 Nilsiän Taimituote Oy, Kinahmintie 666, Haluna
18.30 Saapuminen Kuopioon, majoittuminen Scandic Kuopio
19.30 Illallinen Ravintola Isä Camillo (https://isacamillo.ravintolamestarit.net/fi/)

Keskiviikko 29. elokuuta
08.00 Lähtö hotellilta
10.00 Niittykummun maatila

11.30 Lounas,Teatteriravintola Joensuu
13.00 Viherkaste Oy
15.00 Kotimatkalle, Tampere noin klo 20 ja Turku noin klo 22.

7 2 2 tomaatti Y1C3308
   

Ryhmäkasvikurssit 2018

Elo-syyskuussa järjestetään taas ryhmäkasvikursseja. Kurssiohjelmassa on lajike-esittelyjä, sekä muuta mielenkiintoista asiaa.

29.8.2018 Oulu
5.9.2018 Mikkeli
12.9.2018 Turku

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan:
https://www.lyyti.in/ryhmakasvikurssit2018

Turun kurssille on mahdollista osallistua myös etänä!

Lisätiedot: Niina Kangas, niina.kangas (a) kauppapuutarhaliitto.fi

Ryhmäkasvikurssi 2018