Joulu on yksi kukkamyynnin isoimmista sesongeista. Kauppapuutarhaliiton tänä vuonna teettämän tutkimuksen mukaan noin 80 prosenttia suomalaisista hankkii joulukukkia joko itselleen tai lahjaksi. Tutkimuksesta selviää myös, että pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa ihmiset ovat hieman ahkerampia hankkimaan kukkia kotiinsa kuin pääkaupunkiseudulla. Lahjaksi taas kukkia viedään tasaisemmin asuinpaikasta riippumatta.

– Joulukukkia ostetaan Suomessa varovaisen arviomme mukaan yhteensä noin 100 miljoonalla eurolla. Vuosittain kukkia myydään noin 500 miljoonan euron arvosta, joten joulu kattaa kukkien kokonaisbisneksestä noin viidenneksen, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja  Jyrki Jalkanen.

Suosituimpia joulun ajan kukkijoita ovat joulutähti, ritarinkukka ja hyasintti. Nämä kukat ostetaan pääosin kotimaisena. Kotimaisten kukkien osuus koko joulun kukkamyynnistä on hieman alle puolet. Kotimaisena ostetaan määrällisesti eniten hyasinttia, noin 2,6 miljoonaa ruukkua. Taloudellisesti tärkein kasvi on kuitenkin joulutähti, jota myydään vuosittain noi 10– 15 miljoonan euron arvosta. Kotimaisia joulukukkia kasvattaa reilu sata puutarhaa ympäri Suomen.