Touko-kesäkuun helteet ovat vaikuttaneet isosti myös viljeltyjen sienten menekkiin, kerrotaan Champ-sienten markkinoinnista Mykora Oy:lta. 


– Grillikausi alkoi tänä vuonna aikaisin, ja se näkyy selvästi myynnissä. Sienten suurinta sesonkiaikaa ovat ehdottomasti kesäkuukaudet. Sienten kulutus on viime vuosina ollut tasaista ympäri vuoden. Kasvisbuumi on varmasti osaksi vaikuttanut sientenkin ympärivuotiseen kulutukseen, pohtii Pia Oksa Mykoralta. 

Suosituin Suomessa myytävä viljelty sieni on ehdottomasti valkoinen herkkusieni. Kuitenkin ruskean herkkusienen ja portobellon suosio on selvästi kasvanut edellisistä vuosista.

– Grillaus on sienten suosituin valmistustapa vuodesta toiseen. Pekonin sisälle kääräisty valkoinen herkkusieni on klassikko, mutta rinnalle on noussut selvästi portobello. Portobello on suuri, lihaisa herkkusieni, joka pysyy hyvin koossa. Suuren sienen sisälle on helppo laittaa erilaisia täytteitä tai grillata sellaisenaan hyvällä öljyllä voideltuna, vinkkaa Oksa.

Ruoanvalmistuksessa sieni puhdistetaan turve kevyesti harjaamalla tai talouspaperilla pyyhkäisemällä. Tarvittaessa sienet voi nopeasti huuhdella kylmällä vedellä. Sienet säilyvät kylmässä, +2–+5 asteessa, mielellään paperipussissa haihtumisen estämiseksi. Sienet säilyvät jääkaapissa noin viikon.