Koristekasveja viljeltiin Suomessa vuonna 2015 529 yrityksessä 123,4 hehtaarin allalla. Tuotannossa oli ryhmäkasveja, kukkivia ruukkukasveja,amppeleita sekä leikkokukkia. 

Leikkokukkia Suomessa viljellään nykyisin hyvin vähän. Merkittävin leikkokukka on tulppaani, jota viljeltiin vuonna 2015 68,7 miljoonaa kappaletta. Lähivuosien suurin muutos on ollut leikkokukkatuotannon supistuminen ja viimeisimmäksi ruusun viljelyn loppuminen. Leikkokukkien viljelyala oli vuonna 1993 72 hehtaaria, 2003 43 hehtaaria ja vuonna 2014 enää 2 hehtaaria. Vaikka muissa kasvihuonetuotannon haaroissa puutarha-alan rakennemuutos on tarkoittanut suurien tilojen lukumäärän kasvua, ovat koristekasvituotannossa myös pinta-alaltaan suuret yritykset vähentyneet.  

Kukkivista ruukkukasveista tuotantomääriltään merkittävimpiä ovat ruukkunarsissi ja hyasintti. Ryhmäkasveista eli ulos istutettavista, yhden kesän kukkijoiksi tarkoitetuista kasveista eniten viljeltyjä ovat orvokki ja petunia. Amppeleista puolestaan orvokki ja petunia.

Kukkien tuonti Suomeen on tullitonta paitsi EU:n alueelta myös muualta. Tuontimaita ovat Hollannin (suurin leikkokukkien tuojamaa) ja Tanskan (suurin ruukkukasvien tuojamaa) lisäksi Kolumbia (ruusut, neilikat), Kenia (ruusu), Israel, Espanja ja monet muut. Kukkivat ruukkukasvit ja ryhmäkasvit kärsivät tuontikuljetuksissa, joten kotimaisen tuotannon asema on säilynyt melko hyvänä. Kotimaisuusaste on sekä ryhmä- että sipulikasveilla noin 90 prosenttia, muilla jonkin verran vähemmän.

Kukkia vähittäin myyvät kauppapuutarhat

 7 2 kastelua Y1C25387 2 kasvihuone Y1C2121