Linnan kukat lahjoitus kotimaisilta viljelijöiltä

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton kukat ovat lahjoitus Suomen kansalle satavuotiaalta Kauppapuutarhaliitolta.

– Liittomme on perustettu 6. joulukuuta 1919 vain kivenheiton päässä Linnasta Helsingin keskustassa. Merkkivuotemme kunniaksi halusimme näin juhlistaa tätä lähes meidän ikäistä ja arvokasta tapahtumaa, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Presidentinlinna koristellaan lähes yksinomaan Suomessa kasvatetuilla kukilla. Myös vuonna 2017 Linnan kukat olivat Kauppapuutarhaliiton lahjoittamia.

Linnan koristeluihin käytetään kaikkiaan yli 5 000 kukkaa. Linnassa näkyy esimerkiksi ruusuja, gerberoita, ritarinkukkia, krysanteemeja, tulilatvoja, joulutähtiä, atsaleoja, muratteja, ruiskukkia, leijonankitaa, kalloja, iiriksiä, sininuppeja, sinisarjoja, tulppaaneja sekä värililjoja. Myös oheiskasveina käytettävät vihreät ovat kotimaisia. Mukana on hienohelmaa, unelmaa sekä havuja ja muita metsän elementtejä. Kukkien värit ovat sininen ja valkoinen, ja lisäksi niiden tulee olla tuoksuttomia.

Kukkia toimittivat Kotipellon puutarha Nousiaisista, Ali-Marttilan puutarha Kangasalta, Mäkelän kauppapuutarha Lempäälästä, Kauppapuutarha Ylitalo Oripäästä, Partaharjun puutarha Pieksämäeltä, Piltin puutarha Pöytyältä, Urosen puutarha Jämsästä sekä Kultarannan puutarha Naantalista. Kaikki ovat Kauppapuutarhaliiton jäsenyrityksiä.

Kasvihuone-podcast: Lähiruokaa kasvihuoneesta

Kuka on kurkkusi kasvattanut? Nyt pääset tutustumaan lähiviljelijöihin! Miten kaksi nuorta kaverusta päätti aikanaan alkaa viljellä lähiruokaa? Millaista on yrittää kaverin kanssa? Mitä viljelijä miettii asiakkaiden toiveista? Syökö viljelijä kuormasta? Ja tärkeä kysymys kurkunviljelijöille: kummasta päästä kurkun syöminen pitää aloittaa?

Lähiruuasta juttelemassa toimittaja Anu Pirhosen kanssa tämän vuoden laatutuottajiksikin palkitut Hortiherttua Oy:n Toni Tanner ja Jani Lindman.

Kuuntele uusin jakso: (Huom! Jos kuuntelet mobiililaitteella, klikkaa ”Listen in browser”, jos sinulla ei ole SoundCloud-sovellusta. Podcast lähtee käyntiin parin sekunnin kuluttua klikkauksesta):