Ennätys: 500 eri tulppaanilajiketta myynnissä tänä vuonna

Kotimaisten tulppaanien kovin sesonki on käynnissä, ja näitä tuoreita kotimaisia kukkia on saatavilla pienimpiäkin lähikauppoja myöten. Kotimaisten tulppaanien lähes puolen vuoden kausi kestää joulusta pääsiäiseen. Helmi-maaliskuussa ostetaan yli 70 posenttia koko talven kukista.

Tänä vuonna päästään ennätykseen tulppaanilajikkeiden määrässä, sillä niitä viljellään Suomessa tänä vuonna noin 500 erilaista. Lajikkeiden määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina.

– Lajikkeiston monipuolistaminen on ollut tavoitteellista, sillä aikaisemmin lajikkeiston kaventuminen uhkasi kukan suosiota. Tulppaanin yhtenä vahvuutena kun pidetään nimenomaan suurta värien kirjoa, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Aikaisemmin kymmenen eniten viljeltävää lajiketta on kattanut 35 prosenttia koko määrästä, nyt ne kattavat enää 22 prosenttia. Kaikkia lajikkeita ei ole tarjolla koko kauden ajan, ja myös määrät vaihtelevat muutamasta sadasta kukasta muutamiin miljooniin lajiketta kohden. Jotain harvinaisempaa lajiketta on siten tarjolla vain yhden ainoan kerran. Pisimmillään yhtä lajiketta on kauden jossakin vaiheessa kahden kuukauden ajan. Jouluksi on omat lajikkeensa, talvella toiset ja kevääksi kolmannet. Suomen suosituin tulppaanilajike on monta vuotta putkeen ollut keltainen yksinkertainen Yellow Flight.

Tämän talven tulppaanien kokonaismäärä on noin 64 miljoonaa kukkaa. Se on vähemmän kuin vuosi sitten, sillä aikainen pääsiäinen sekä koronan aiheuttama varovaisuus ovat hieman hillinneet kokonaismäärää. Suomessa tulppaaneja viljelee noin 50 puutarhaa.

 

Lisätietoja:

Jyrki Jalkanen
toiminnanjohtaja
Kauppapuutarhaliitto ry
jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
040 080 0268

Alkukevääseen runsaasti (etä)tapahtumia

Kauppapuutarhaliiton vuosi lähtee käyntiin rytinällä vuosikokouksilla sekä isolla nipulla erilaisia tapahtumia. Tapahtumiin voivat osallistua vain Kauppapuutarhaliiton jäsenet.

KEVÄÄN TAPAHTUMAKALENTERI

VUOSIKOKOUKSET

to 14.1. Kasvuhuonejaoston vuosikokous & etäretki Little Garden Oy:n kerrosviljelmälle ILMOITTAUDU

to 21.1. Kukkajaoston vuosikokous & asiantuntijaluento Reeta Rouhiaselta (Schetelig Oy) sekä Kauppapuutarhaliiton someasiantuntijan vinkit someviestintään alkavaan kauteen. ILMOITTAUDU

to 28.1. Vihannesjaoston vuosikokous & norjalaisen kasvihuonevihannestuotannon ja -tutkimuksen kuulumiset
ILMOITTAUDU

to 4.2. Ruukkuvihannesjaoston vuosikokous & etäretki Piltin puutarhalle ILMOITTAUDU

ETÄRETKET

to 25.2. Netled Oy
to 11.3. Kaijansinkon Puutarha Oy
to 25.3. Puutarha Timo Juntti Oy
ke 14.4. Heimosen Puutarha Oy
to 15.4. Katajakankaan puutarha Oy
to 22.4. Lakstedtin Puutarha Oy

ILMOITTAUDU RETKILLE

KPL-AKATEMIAT 

ti 26.1. Perehdyttäminen ja työsuojelulaki, Markku Tolvanen, TTK
ti 2.2. Kasvihuonetuki 2021 – Yleistä valvonnasta ja aikaisempien vuosien tarkastushavaintoja, Tiina Koivula, Ruokavirasto
ti 9.2. Instagram haltuun, Laura Kanerva, Kauppapuutarhaliitto
ti 23.2. Apua ulkomaisen työvoiman hankintaan, Marko Mäki-Hakola, Töitä Suomesta Oy
ti 9.3. Kasvihuoneviljelyn analyysit, Theo Aanhane, Eurofins
ti 23.3. Uudistuvien sääntöjen käytännön vaikutukset kauppatapoihin, elintarvikemarkkinavaltuutettu Olli Wikberg
ti 13.4. Aihe vahvistuu myöhemmin
ti 27.4. Vaikuttavan viestinnän suunnittelu, Minna Rantala, Kauppapuutarhaliitto
ti 11.5. Aihe vahvistuu myöhemmin
ti 25.5. Aihe vahvistuu myöhemmin

ILMOITTAUDU AKATEMIOIHIN