Kolehmaisen puutarha Ay on Vuoden 2018 kukkien laatutuottaja

Pieksämäen Tihusniemellä sijaitseva Kolehmaisen puutarha on palkittu vuoden 2018 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Sisarukset Piia Pikkarainen ja Jussi Kolehmainen palkittiin keskiviikkona Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksen yhteydessä Tampereella.

Yrityksen perusti Keijo Kolehmainen vuonna 1973. Nykyiset yrittäjät ottivat vastuun puutarhasta vuonna 2010.

Yrityksellä on kasvihuoneita vajaat 3000 neliömetriä eli kokonsa puolesta yritys on keskikokoinen puutarha Suomessa. Yritystä on kehitetty määrätoimisesti niin tuotteiden kuin tuotannonkin osalta.

Puutarhan aloittaessa 1973 viljelykasveina olivat tomaatti ja kurkku. Puutarhan laajentuessa ryhdyttiin viljelemään myös kukkia, ja 1980-luvulla keskityttiin pelkästään kukkatuotantoon. Nyt puutarhan tuotanto myydään sekä suoraan puutarhalta että myös tukkuportaan kautta. Yrittäjien lisäksi yritys työllistää kaksi henkilöä. Myyntikausi keskittyy kevääseen ja kesään.

Yrittäjille on tärkeää, että asiakaspalvelu on nopeaa ja luotettavaa. Myös puutarhan siisteys ja järjestys lisäävät niin oman väen kuin asiakkaidenkin viihtyvyyttä. Yrittäjien mukaan iloiset ja tyytyväiset asiakkaat ovat heidän työnsä parhaita puolia.

– Haluamme tarjota asiakkaille rakkaudella kasvatettuja ja huolella hoidettuja, pitkään kestäviä kukkia, Piia Pikkarainen ja Jussi Kolehmainen painottavat.

Kukkien laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien. Vastaavat laatutuotannon tunnustukset myönnetään myös avomaavihannesten, ruokaperunan, kasvihuonevihannesten sekä marjojen tai hedelmien viljelijälle.

 

Lisätietoja:

Yrittäjät: Piia Pikkarainen, 040 587 8631 ja Jussi Kolehmainen, 040 705 1671

Jyrki Jalkanen, toiminnanjohtaja, Kauppapuutarhaliitto (kasvihuoneasiat), 0400 800 268

Lataa kuvia Kolehmaisen puutarhalta käyttöösi

Mainitse kuvan yhteydessä Kauppapuutarhaliitto.