Tule mukaan Yksinäinen narsissi -tapahtumaan

Perinteeksi muodostunut Yksinäinen narsissi-tapahtuma tulee taas maaliskuun lopussa. Tapahtuman tarkoituksena on jakaa tetenarsissipaketteja ympäri kotikaupunkiasi ihmisten löydettäväksi. Paketin löytäjä saa viedä narsissin kotiin, ja häntä toivotaan jakamaan löytö sosiaaliseen mediaan aihetunnisteen #yksinäinennarsissi kanssa. Tapahtumalla saa erinomaista huomiota omalla alueella ja sosiaalisessa mediassa. Alustava jakopäivä on 19.3.2020.

Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan täältä.

Aikaisempien vuosien sosiaalisen median jakoihin voi tutustua esimerkiksi Instagramissa ja Twitterissä aihetunnisteella #yksinäinennarsissi

Save the date: Käy kasvihuoneeseen 15.5.2020

Suosittu Käy kasvihuoneessa -tapahtuma tulee taas toukokuussa! Perinteinen, toista kertaa järjestettävä tapahtuma avaa paikallisten kasvihuoneiden ovet yleisölle 15.5.2020. Päivän aikana pääsee tutustumaan kasvihuoneviljelyyn, paikallisiin puutarhureihin sekä kasvihuonetuotteisiin.

Tapahtuman tarkoituksena on näyttää mahdollisimman monelle, mistä kasvihuoneviljelyssä on kyse. Suomalaiset kasvihuoneviljelijät viljelevät rakkaudella ja huippuosaamisella lähiruokaa ja -kukkia suomalaisiin koteihin. Käy kasvihuoneessa -tapahtumassa on mahdollisuus päästä kurkistamaan, miten lempituotteitasi kasvatetaan.

Merkitse päivä kalenteriisi! Kerromme keväämmällä lisätietoja tapahtumasta ja puutarhoista.

Tutustu viime vuoden tapahtuman tunnelmiin täältä.

 

Anna väriä ja iloa ystävälle ystävänpäivänä

Huomenna perjantaina 14.2. vietetään ystävänpäivää. Kotimainen tulppaanikimppu on ihana tapa muistaa hyvää ystävää, perheenjäsentä tai puolisoa. Tulppaani on monipuolinen kukka: se sopii niin pieniin kuin isoihin kimppuihin, sellaisenaan tai yhdessä muiden kukkien kanssa. Kaunis sipulikukka kaikenlaisiin koteihin ja niiden asukkailleen. Lue vinkit, millainen kimppu ystävänpäivänä sopii minimalistille, värien ystävälle, harmoniaa rakastavalle tai seikkailunhaluiselle.

Minimalistille

 Minimalisti rakastaa selkeitä linjoja ja rauhallisia värejä. Hänen kotoaan ei löydy suuria väriläiskiä, vaan vaaleat ja tummat sävyt muodostavat seesteisen kokonaisuuden. Minimalistille sopii parhaiten yksivärinen kimppu, jossa on perinteisiä, yksinkertaisia tulppaaneita. Kimpun tulppaanit voivat olla esimerkiksi valkoisia, heleän vaaleanpunaisia tai vaalean liiloja. Myös vaalean keltainen tulppaani sopii kauniisti minimalistille. Minimalistin kimppua voidaan täydentää muutamalla oksalla esimerkiksi eukalyptusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Värien ystävälle

Värien ystävä räiskyy ja näkyy! Hän ei kaihda kotona eikä pukeutumisessa värien käyttöä. Hänelle sopii kimppu, jossa hehkuu useita eri värejä ja erilaisia tulppaanilajikkeita. Värien ystävän kimppuun voidaan sekoittaa huoletta keltaista, oranssia, vaaleanpunaista ja liilaa. Sekaan mahtuu myös muutama punainen tulppaani.

 

 

 

 

 

 

 

 

Harmoniaa rakastavalle

Harmoniaa rakastava osuu minimalistin ja värien ystävien väliin. Hän pitää väreistä, mutta suosii yhtenäistä ja sointuvaa värimaailmaa tulppaanikimpussakin. Hänen kimpussaan voi olla erilaisia tulppaaneja, mutta kaikkien kukkien sävyjen tulisi olla lähellä toisiaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Seikkailunhaluiselle

Seikkailija rakastaa kaikenlaisia kimppuja, mitä villimpi sitä parempi. Hänen kimpussaan voidaan sujauttaa useita värejä, tulppaanilajikkeita ja erilaisia oksia. Hänelle sopivat erikoisimmat papukaija- ja ripsureunaiset tulppaanit. Oksat voivat olla esimerkiksi peikonpähkinää tai luonnosta kerättyjä oksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää esimerkkejä kimpuista löydät Kauniisti kotimaisen Instagramista ja Facebookista. 

Oikealla hoidolla tulppaanikimppu kestää pidempään

Tulppaani on alkukevään suosituin kukka. Kotimaisesta sipulikukasta on tarjolla useita värejä ja lajikkeita. Näillä vinkeillä saat tulppaanikimpun kestämään pidempään.

Tulppaanit myydään yleensä kuiviltaan muovikääreiseen pakattuna. Leikkaa kotona tulppaanien varresta pari senttiä pois. Jos haluat ryhdikkäitä tulppaaneja, anna kimpun imeä muovikääreessään vettä noin puolisen tuntia. Näin varsien nestejännitys palautuu, ja kääre antaa tukea varsille. Rentoon ja rönsyilevään kimppuun sopivat eläväisemmät, kaartuvat tulppaanit, jolloin nestejännityksen ei tarvitse olla niin vahva.

Maljakkovesi on hyvä vaihtaa pari kertaa viikossa, ja veden vaihdon yhteydessä varsia voi lyhentää. Tulppaanille kannattaa laittaa viileää vettä, koska pehmeä varsi ei kestä lämmintä. Maljakkoon voi laittaa muutaman jääpalan, jotka pitävät veden viileänä pidempään. Uuden imupinnan avulla kukka saa paremmin vettä. Tulppaanikimppu ilahduttaa maljakossa noin viikon. Tulppaani kestää hyvin viileyttä ja se säilyy pidempään jos kimppua voi pitää välillä viileässä.