Kotimaisia tomaatteja ja kurkkuja syödään ennätysmäärä

Suomalaiset ovat lisänneet lähes kolmanneksella kotimaisten tomaattien ja kurkkujen syömistä vastaavaan aikaan viime vuonna verrattuna.  Tämä käy ilmi IRO­Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksesta, joka tehtiin 19.–27. huhtikuuta 2020. Tutkimuksen aikaan koronavirus vaikutti merkittävästi yhteiskunnan toimintaan. Tutkimusta varten haastateltiin tuhat tilastollisen menetelmin valittua suomalaista. Tutkimuksen teetti Kauppapuutarhaliitto.

Tutkimuksen mukaan naisista 35 prosenttia ja miehistä 24 prosenttia ilmoitti syöneensä viime vuotta enemmän kotimaisia tomaatteja ja kurkkuja.

– Muutos on merkittävä, mutta ei yllättävä. Suomalainen kasvihuonetuotanto on kyennyt toimimaan poikkeusoloissa aivan normaalisti.  Koronaepidemian aiheuttaman alkuhämmennyksen jälkeen kauppapuutarhurit ovat raportoineet todella vilkkaasta kysynnästä. Myös keskusliikkeistä on vahvistettu, että kotimaiset vihannekset ovat olleet nyt todella kysyttyjä, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Kasvihuonevihannesten kotimainen tuotanto kattaa kysynnän hyvin vuoden jokaisena päivänä.   Kurkun ja tomaatin yhteenlasketun sadon arvioidaan nousevan kuluvana vuonna lähes sataan miljoonaan kiloon. Kokonaiskulutuksesta kurkuista yli 90 prosenttia on kotimaisia, tomaatilla vastaavasti osuus on yli 60 prosenttia.

– Epidemia on aivan selvästi nostanut suomalaisten tuotteiden arvostusta. Tähän varmastikin vaikuttaa tuotteiden puhtaus ja turvallisuus, mutta myös, että suomalaisilla on vahva halu tehdä valintoja kotimaisten työpaikkojen ja yritysten puolesta, kertoo Jalkanen.

 

Lisätietoja aiheesta:

Jyrki Jalkanen
toiminnanjohtaja
Kauppapuutarhaliitto ry
jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
040 080 0268

Kymmeniä miljoonia kukkia kotiin — paikalliselta yrittäjältä

Kesäkukkien myynti on alkanut. Kesäkukat ovat suomalaisen kukkaviljelyn tärkein sesonki, ja kukkia viljellään liki 400 puutarhalla etelärannikolta Ivaloon asti. Sesongin tuotteet ovat aitoa, kotimaista lähituotantoa viljelijältä kuluttajalle. 90 prosenttia tuotteista myydään suoraan puutarhoilta. Kaikki kesäkukkien viljelijät ovat perheyrityksiä, useat jo toisessa tai kolmannessa sukupolvessa.

– Kesäkukat kasvatetaan suomalaisilla puutarhoilla siemenestä tai pistokkaasta lähtien, joten kukkien kotimaisuusaste on hyvin korkea, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen

Suomessa viljellään kesäkukkia yli 40 miljoonaa kappaletta, joista amppelikukkien osuus on reilut kaksi miljoonaa. Kukkasesongin arvo on yli 70 miljoonaa euroa.  Sesonki kestää säästä riippuen Etelä-Suomessa juhannukseen asti ja Lapissa heinäkuulle.

– Odotamme hyvää sesonkia. Toivottavasti tulee lämmin alkukesä, se on aikaisempina vuosina kiihdyttänyt myyntiä hyvin, Jalkanen jatkaa.

Kauppapuutarhaliiton tilaaman tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista aikoo hankkia kevätkukkia saman verran tai enemmän kuin viime vuonna. Innokkaimpia kukkien ostajia ovat yli 50-vuotiaat naiset, jotka asuvat alle 50 000 hengen kaupungeissa tai maaseudulla. Tiedot ostoaikomuksista perustuvat IRO­Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimukseen, joka tehtiin 7.–14. huhtikuuta 2020. Tutkimuksen aikaan koronavirus vaikutti jo merkittävästi yhteiskunnan toimintaan.

 

Lisätietoja aiheesta:

Jyrki Jalkanen
toiminnanjohtaja
Kauppapuutarhaliitto ry
jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
040 080 0268

Ilahduta äitiä kotimaisella pelargonilla

Äitienpäivänä äitiä kannattaa ilahduttaa kotimaisella pelargonilla. Pelargoni on yksi suosituimmista ruukkukasveista Suomessa. Pelargoni on helppohoitoinen kasvi, joka soveltuu niin ulos kesäkukaksi kuin sisälle ympärivuotiseksi ruukkukukaksi. Väri-  ja lajivalikoimaa on runsaasti.

– Pelargoni hehkuu upeissa väreissä, joten jokaiselle löytyy varmasti mieluinen kukka. Suosituin lajike on ollut viime vuosina perinteinen kotipelargoni. Suosituin väri on ollut taas kaunis vaaleanpunainen, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Laura Kanerva

Pelargoni viihtyy lämpimässä, minkä ansiosta se on erinomainen valinta paahteiselle paikalle. Se jaksaa kukkia koko kesän. Kuivuneet kukat ja lehdet kannattaa poistaa varovasti. Näin kasvi jaksaa kasvattaa uusia kukkavanoja. Pelargonia kannattaa kastella tasaisesti, ja lannoittaa kerran viikossa. Pelargoni tosin sietää paremmin kuivuutta kuin liikaa märkyyttä.

Äitienpäivän suosikkikukkia pelargonin lisäksi ovat ruukkuruusu ja hortensia. Säiden lämmettyä molemmat kasvit viihtyvät hyvin parvekkeella ja terassilla. Ruukkuruusun voi istuttaa kesällä puutarhaan.

Äitiä voi ilahduttaa myös muilla kotimaisilla ruukkukukilla. Tarjolla on ruusubegoniaa, tulilatvaa, ruukkukrysanteemia, soilikkia, kiinanruusua, paavalinkukkaa ja muurinkelloa. Ruukkukukka ilahduttaa ympäri vuoden.

Suomessa viljellään vuosittain noin 35–40 miljoonaa ryhmäkasvia yli 400 yrityksessä. Kotimaisten kukkivien ruukkukasvien viljelymäärä on noin 14 miljoonaa kukkaa.

 

Lisätietoja aiheesta:

Jyrki Jalkanen
toiminnanjohtaja
Kauppapuutarhaliitto ry
jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
040 080 0268