Puutarha-alan Innovaatiopalkinnot 2020 jaettu

Neljä suomalaista innovaatiota ovat saaneet Puutarha-alan innovaatiopalkinto -tunnustukset. Kaikki palkitut innovaatiot edistävät entistä ympäristöystävällisempää suomalaisen lähiruoan tuotantoa. Tunnustukset jaettiin torstaina Kauppapuutarhaliiton Uuden Tekniikan Päivässä. Palkintojen yhteisarvo on 10 000 euroa.

Kaksi tunnustuksista liittyi otsonin käyttöön kasvinsuojelussa. Otsoni on luonnossa esiintyvä hapen muoto, joka hävittää kasvintuhoojia. Otsoni soveltuu erinomaisesti kasvihuoneviljelyyn, sillä se hajoaa tavalliseksi, hengitettäväksi hapeksi. Hajotessaan otsoni ei jätä jäämiä eikä aiheuta muita riskejä. Otsoni on tehokas ja edullinen torjuntakeino kasvintuhoojia vastaan. Otsoniin liittyvät tunnustuspalkinnot saivat professori Risto Tahvonen yhteistyössä Happico Oy:n kanssa sekä EOD Europe.

Kolmannen innovaatiopalkinnon sai Bionido Oy. Heidän muovin käytön vähentämiseen ja korvaamiseen tähtäävä muoviton taimikasvatusruukku tarjoaa lupaavia näkymiä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ruukku on kasvihuonetestausvaiheessa. Tuotteen voi käytön jälkeen kompostoida. Kompostoidun tuotteen voi taas vastaavasti käyttää maanparannusaineena.

Mynämäkeläisen kauppapuutarhuri Vesa Keskitalo nappasi neljännen innovaatiopalkinnon. Keskitalon  kehittämä langaton sensoriverkko luo pohjan hyvin tarkalle kasvihuoneen ohjausjärjestelmälle, joka pystyy älykkäästi ohjaamaan kasvihuoneen olosuhteita. Ohjausjärjestelmän avulla voidaan optimoida kasvien kasvua ja minimoida tuotantopanosten käyttöä.

Innovaatiopalkinnon hakijoita oli yhteensä 17. Puutarha-alan Innovaatiopalkinto jaettiin nyt toista kertaa.

– Kasvihuoneviljelyn näkökulmasta on hienoa, että uusia innovaatiota syntyy, ja että niitä etsitään laajasti muuallakin kuin alan sisällä.  Eri yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa ollaan hyvin kiinnostuneita tämän toimialan kehittämisestä. Viljelijät pääsevät nopeasti ottamaan uusinta osaamista käyttöön, kunhan innovaatiot saadaan kaupalliseen tuotantoon, kiittelee kilpailun asiamies Jyrki Jalkanen.

Palkinnot rahoittava Puutarhasäätiö sr on Kauppapuutarhaliiton 1957 perustama säätiö, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen kasvihuoneviljelyn tutkimusta ja kehittämistä. Säätiö jakaa vuosittain varoja tutkimukseen, koetoimintaan, selvityksiin ja erilaisiin hankkeisiin, joilla on tai voi olla merkitystä suomalaiselle kasvihuoneviljelylle.

 

Lisätietoja:

Jyrki Jalkanen
toiminnanjohtaja
Kauppapuutarhaliitto ry
jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
040 080 0268

T:mi Puutarha Rauno Nieminen Honkajoelta on Vuoden 2020 kukkien laatutuottaja

Honkajoella sijaitseva T:mi Puutarha Rauno Nieminen on palkittu vuoden 2020 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Palkinto jaettiin keskiviikkona Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa.

Yrityksen perustivat Rauno ja Tuula Nieminen vuonna 1980. Tätä nykyä yrityksen toiminnassa on mukana myös toinen sukupolvi, tytär Marjo Nieminen. Yritys työllistää sesonkiaikoina jopa 40 henkilöä.

Yrityksellä on kasvihuoneita noin 6 500 neliömetriä. Kokonsa puolesta yritys on selvästi suurempi kuin vastaavan kaltaiset lähikukkaviljelmät Suomessa. Kukkien lisäksi puutarha kasvattaa avomaavihanneksia ja marjoja.

Puutarhan kukkatuotannon pääpaino on keväässä. Kevätsesongin taimikylvöt käynnistyvät tammikuussa. Muualta ostettavat kukkien pikkutaimet ja pistokkaat saapuvat tammi-maaliskuussa. Kevään sesonki käynnistyy orvokeille maaliskuussa ja jatkuu heinäkuulle asti. Puutarhan yhteydessä oleva myymälä on avoinna ympäri vuoden. Syksyllä puutarha kasvattaa joulutähtiä. Vuotuinen kukkamäärä on noin 200 000 kukkaa.

Puutarhan kukat myydään suoraan puutarhalta sekä kukkakaupoille, puutarhamyymälöille, seurakunnille.

– Paikallisuus ja kotimaisuus ovat meille tärkeitä asioita. Haluamme omalta osaltamme pitää maaseudun elävänä ja tarjota lähiseudun asiakkaillemme monipuolisesti lähikukkia, mutta myös muita puutarhatuotteita, kertovat yrittäjät.

Kukkien laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien.

 

Lisätietoja:

T:mi Rauno Nieminen
Honkajoki
Rauno Nieminen
040 5555 095

Lisätietoja kasvihuonealasta:

Jyrki Jalkanen
toiminnanjohtaja
Kauppapuutarhaliitto ry
jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
040 080 0268

Vuosikokouksen ja Uuden Tekniikan Päivän 5.0 ohjelma julkaistu

Tämän vuoden vuosikokouksen ja Uuden Tekniikan Päivän 5.0 ohjelma on julkaistu. Kauppapuutarhaliiton vuosikokous ja UTP5.0 järjestetään kokonaan etänä 28.10.-29.10. vallitsevan COVID19-epidemian vuoksi. Vuosikokoukseen ovat tervetulleita liiton jäsenyritysten ja läheisten yhteistyökumppaneiden edustajat. Kokoukseen voi osallistua tietokoneella tai mobililaitteilla.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen päiville Lyytissä osoitteessa https://www.lyyti.fi/reg/KPL_VSK_UTP5

Vuosikokouksen ohjelma:

13.00 ohjelma alkaa
• Kukkien vuoden 2020 laatutuottajan julkistaminen
• Kasvihuoneyrittäjien talousnäkymät tilinpäätösten pohjalta, Ismo Ojala, Kauppapuutarhaliitto
• e-UTP5.0 näytteilleasettajapuheenvuoroja
• Kauppapuutarhaliiton asiantuntijakatsaukset

Uuden Tekniikan Päivän 5.0 ohjelma:

10.00 UTP5.0:n avaus, Jyrki Jalkanen, KPL ry
10.10 VIS Wooden Plant Factory, Panu Miettinen, Aalto-yliopisto
10.30 L-LED: Energiahävikin minimointi keinovalolla tapahtuvassa kasvintuotannossa, Mikko Tikkanen, Turun yliopisto
10.50 e-UTP5.0 näytteilleasettajapuheenvuoroja
11.00 The roadmap to a Data Driven Greenhouse – towards a digital and data-driven future, Martin van Tol, LetsGrow.com
11.30 A breath analyser for plants to automate vertical farms, Guillaume Genoud, VTT

12.30 Dataohjautuvan tuotannon välineet kokeilussa Digitomkussa, Irene Vänninen, LUKE/SLC/ÖSP
12.50 Miten lohkoketjua hyödynnetään, tilanne Suomessa ja maailmalla, Jari Hakkarainen, Datasense Oy
13.10 Otsonikastelu mullistaa kasvinsuojelua, Risto Tahvonen, Luonnonvarakeskus
13.30 e-UTP5.0 näytteilleasettajapuheenvuoroja

14.20 Tarkastukset ja tiedonjako vaivattomasti Nopteralla, Lauri Falck, a.i.mater Oy
14.40 Vettä otsonoiva reppuruisku puhdistukseen ja kasvinterveyteen, Sami Tuominen, EOD Europe
15.00 e-UTP5.0 näytteilleasettajapuheenvuoroja
15.20 Kytke kasvihuone pilveen – langattomien sensoriverkkojen mahdollisuudet, Vesi Keskitalo, Keskitalon puutarha Oy
15.40 Vaihtoehtoinen ruukku kasvihuoneviljelyyn, Eeva Jernström, Bionido Oy
16.00 Keskustelua ja päivän yhteenveto
16.10 Puutarha-alan Innovaatiopalkinto 2020
16.20 Webinaarin päätös

Ilmoittaudu mukaan: ://www.lyyti.fi/reg/KPL_VSK_UTP5
Lisätietoja:

Jyrki Jalkanen
jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
0400 800 268

 

Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja vaihtuu 2022

Kauppapuutarhaliiton johtokunta on kutsunut liiton toiminnanjohtajaksi MMM, agronomi Niina Kankaan 1. tammikuuta 2022 lähtien.

valokuva Niina Kankaasta.

Niina Kangas

Niina on jo vuodesta 2013  lähtien ollut Kauppapuutarhaliiton palveluksessa kasvinsuojeluun, viljelyneuvontaan ja jäsenpalveluihin liittyvissä tehtävissä.

Liiton palveluksessa vuodesta 1982 ollut toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen jää eläkkeelle 31.12.2021 eli reilun vuoden kuluttua.

Siirtymäkauden aikana 1.10.2020 alkaen Niina on myös Jyrkin varahenkilö.

 

Lisätietoja aiheesta:

Jyrki Jalkanen
toiminnanjohtaja
Kauppapuutarhaliitto ry
jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
040 080 0268