Päiväkodit ja koulut istuttavat vapuksi 6000 orvokkia

Päiväkodit ja koulut pääsevät istuttamaan tuhansittain orvokkeja eri puolilla Suomea perjantaina 29.4. Orvokkipäivä-nimellä kulkevassa tempauksessa kukkia viljelevät lähipuutarhat lahjoittavat orvokkeja paikallisille kouluille ja päiväkodeille. Tempaus on kotimaisten kasvihuoneviljelijöiden toimialajärjestön Kauppapuutarhaliiton järjestämä tapahtuma, jossa innostetaan ja tutustutetaan lapsia puutarhatöihin. Tempauksella halutaan myös tuoda vapuksi iloa ja väriä erilaisiin pihoihin sekä kertoa kotimaisista lähikukista. Tempaus on jo perinne: se järjestettiin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa ja sen jälkeen lähes joka kevät.

– Tänä vuonna orvokkeja lahjoitetaan noin 120:een päiväkotiin tai kouluun ympäri Suomen. Jokaiseen kohteeseen lahjoitetaan vähintään 50 orvokkia, joten koulut ja päiväkodit pääsevät istuttamaan yhteensä ainakin 6000 orvokkia, kertoo viestintäpäällikkö Minna Rantala Kauppapuutarhaliitosta.

Orvokit on kasvatettu Suomessa paikallisilla lähipuutarhoilla. Puutarhoja on mukana tempauksessa yhteensä 33 eri puolilta Suomea. Puutarhat lahjoittavat orvokkeja useampaan kohteeseen lähialueellaan. Orvokkeja lahjoittavat puutarhat sekä kohteet näkyvät kuntakohtaisesti alla olevassa taulukossa.

Orvokki on ensimmäinen kesäkukka

Orvokki aloittaa kesäkukkien kauden. Orvokki on ylivoimaisesti Suomen suosituin kesäkukka: niitä viljellään vuosittain lähes kymmenen miljoonaa kappaletta. Toisena tulee pelargoni, jota viljellään vuosittain noin neljä miljoonaa kappaletta. Yhteensä kaikkia kesäkukkia viljellään noin 35 miljoonaa kappaletta.

Orvokki kestää pientä pakkastakin, joten orvokilla on helppo aloittaa kesäkukkakausi jo huhtikuussa. Kukkien väriskaala on laaja ja kukan koko vaihtelee lajikkeesta riippuen lantin kokoisesta lapsen kämmenen kokoiseen. Orvokin hoidoksi riittää kastelu sekä kuivien kukkien nyppiminen.

Tempausta voi seurata sosiaalisesta mediasta perjantaina 29.4. tunnisteella #orvokkipäivä.

 

Lahjoittavat tahot, paikkakunnat ja kohteet:

Jennin Kukka ja Puutarha Oy/ Palkinpään puutarha Akaa Sahurin päiväkoti
Päiväkoti Onni
Päiväkoti Toivo
Kylmäkosken päiväkoti
Nahkalinnan päiväkoti
Ylpönpihan päiväkoti
Pajantien päiväkoti
Nahkialan päiväkoti
Veihtilahden Puutarha Oy Haapajärvi Päiväkoti Satakieli
Päiväkoti Satulaakso
Päiväkoti Kartano
Salakan Puutarha Oy Ilomantsi Päiväkoti Vunukka
VIherlandia Oy Jyväskylä Liinalammin päiväkoti, Tikkakoski Jyväskylä
Norlandia Vaahtera päiväkoti, Keltinmäki Jyväskylä
Leppäveden päiväkoti, Leppävesi Laukaa
Norlandia Laukaan Aurinko, Laukaa
Janakan päiväkotikoulu, Vaajakoski
Honkasen Puutarha Oy Kangasala
Karpin Viherkeskus Ay Kannus Lastentalon päiväkoti
Myllärin päiväkoti
Riihihovin päiväkoti
Vekkuleiden päiväkoti
Vesseleiden päiväkoti
Puutaha Sundström Karkkila Högforssin päiväkoti
Tuorilan koulu
Tuorilan eskari
Haukkamäen päiväkoti ja eskari
Toivikkeen päiväkoti
Pupulan päiväkoti
Haapalan päiväkoti
Karkin päiväkoti
Yksityiset perhepäivähoitajat
Päiväkoti Vilperi
Tasalan Kasvitarha Oy Kemi Kivikon päiväkoti ja Pajarinrannan päiväkoti
Tasalan Kasvitarha Oy Keminmaa Lautiosaaren päiväkoti
Kellomäen päiväkoti
Keminmaan perhepäivähoitajat
Vanhatalon Puutarha Keminmaa Keminmaan päiväkodit
Perhepäivähoitajien lapsiryhmät
Kaukosen Puutarha Kittilä/Kolari Alakylän perhepäiväkoti
Kaukosen perhepäiväkoti
Ylläsjärven perhepäiväkoti
Taimitaikurit Oy Kokkola Isokylän päiväkoti
Heimosen puutarha Oy Kuopio Vehkalammin koulu
Melalahden päiväkoti
Hämeen ammattikorkeakoulu Lepaa, Hattula Lepaan ala-aste
Päiväkoti Tuulimylly
Parolan lukio
Palvelutalo Villa Katinala
Kukkamaa & Pajupaja Luumäki Taavetin päiväkoti
Ritun Puutarha Muurame Rajalan Päiväkoti
Saunakylänpäiväkoti
Niittyahon päiväkoti
Löytöretki
Leikari
Kinkomaa
Aurinkolahti
Sundellin puutarha Mynämäki Pikkulaurin päiväkoti
Vaahteramäen päiväkoti
Hiirenkorvan päiväkoti
Pyhän päiväkoti pajunkissa
Karjalan päiväkoti
Tarvaisten päiväkoti
Norlandia laine päiväkoti
Kastun päiväkoti
Puurin Puutarha Nousiainen Kirkonpiirin Koulu
Harjulan tila Orimattila Järvikunnan koulu
Saaren koulu,
Saaren päiväkoti
Länsi-Orimattilan päiväkoti
Päiväkoti Lilliputti
Luhtikylän koulu
Cassandras Trädgård Ab Porvoo Ebbo daghem/Epoon päiväkoti,
Bjurböle daghem,
Huhtinen Päiväkoti – Huktis daghem
Rönkön Kukkatarha Oy Pyhäjärvi Päiväkoti Muksuteekki
Päiväkoti Hoijakka,  Ikosen koulu
Katjan taimipiha Pöytyä Kyrön päiväkoti
Pilkepäiväkoti kurki, Aura
Päivölän Puutarha Oy Rantasalmi/Juva Päiväkoti Kerttula
Rantasalon koulu
Vuoropäiväkoti Käenkello
Rantasalmen kunnan perhepäivähoitajat
Haapataipaleen ryhmäperhepäiväkoti
Antintien ryhmäperhepäiväkoti
Päiväkoti Apila
Martti Talvela kampus
Juvan kunnan perhepäivähoitajat
Puutarha Siimes Salo Sammatin Vapaa Kyläkoulu
Salmin puutarha Sauvo Sauvon Päiväkoti ja Varhaiskasvatus
Tasalan Kasvitarha Oy Simo Maksniemen päiväkoti ja Simon päiväkoti
SoulSpace Finland Oy/Haukiperän Puutarha Suomussalmi Ruukinkankaan koulu
Silpakan puutarha Tarttila Tarttilan ala-aste
Tarttilan päiväkoti
Lappalaisen puutarha Tervo Tervon yhtenäiskoulu eskarit
Tervon päiväkoti Kurrekumpu
Vesannon eskarit
Vesannon yhtenäiskoulu
Karvosen Puutarha Tuusniemi Tuusniemen yhtenäiskoulu
MLL:n Tuusniemen paikallisyhdistys
Tmi Vesirannan puutarha Valkeakoski Eerolan päiväkoti, Valkeakoski
Veljekset Nuorinko Ky Onnelan Puutarha Vihti Ojakkalan päiväkoti
Puutarhatuote Hänninen Virrat
Virtain yhtenäiskoulu
Koivurinteen päiväkoti
Koivurinteen päiväkoti, otsolankadun yksikkö
Killinkosken koulu ja päiväkoti
Liedenpohjan koulu
Vaskiveden koulu
Kotalan koulu
Ihamäen Puutarha Vöyri Ylihärmän päiväkoti
Hakolan päiväkoti
Voltin esiopetus
Petterinmäen koulu
Ryhmäperhepäiväkoti Leppäkerttu

 

Turvallisen rekrytoinnin tarkistuslista maatalous- ja puutarha-alan työnantajille on julkaistu

Alkuperäinen tiedote: slc.fi

Mitä työnantajan tulee muistaa, ulkomaisen työvoiman rekrytoinnissa ja perehdyttämisessä? Mitkä ovat työntekijöiden hyväksikäytön tunnusmerkit ja mitä pitää tehdä, jos ongelmia ilmenee? Näihin kysymyksiin maatalous- ja puutarha-alan työnantajat saavat vastauksia tuoreen tarkistuslistan avulla. Tarkistuslistan toimilla työnantajat voivat ehkäistä työntekijöiden hyväksikäyttöä. Toisaalta lista auttaa työnantajia tunnistamaan mahdolliset varoitusmerkit ja toimimaan niiden perusteella.

Viime aikojen uutisointi on osoittanut, että maatalous- ja puutarha-alan työnantajien on kiinnitettävä huomiota työehtojen toteutumiseen rekrytoitaessa ja työllistettäessä ulkomaista työvoimaa.

Tarkistuslista tuo esiin asioita, jotka tulee huomioida rekrytoinnissa ja perehdytyksessä, miten tunnistaa hyväksikäyttöä, ja mitä tehdä, jos ongelmia ilmenee. Lista kehottaa työnantajat aktiiviseen vuoropuheluun työntekijöiden kanssa sekä keskustelemaan mahdollisten rekrytointiyritysten kanssa vastuullisen toiminnan periaatteista.

Tarkistuslista on laadittu yhteistyössä Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin HEUNIn ja maatalous- ja puutarha-alan toimialajärjestöistä koostuvan turvallisen rekrytoinnin toimialatyöryhmän kanssa. HEUNI on useamman vuoden ajan tuottanut työkaluja yrityksille ja julkisille hankintayksiköille työperäisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi.

– Suomessa on vuosien saatossa tullut ilmi ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä eri aloilla, mukaan lukien maataloudessa. Tämä tarkastuslista auttaa työnantajia tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään riskejä, sekä puuttumaan hyväksikäyttöön. Tarkistuslistan konkreettisten toimien avulla maatalous- ja puutarhatuottajat voivat varmistaa, että he toimivat vastuullisesti, toteaa HEUNIn vastuullisuusasiantuntija Saara Haapasaari.

– On tärkeää, että kaikki osapuolet levittävät asiasta laajasti tietoa ja vahvistavat työnantajien osaamista ulkomaisen työvoiman vastuullisesta rekrytoinnista. Tarkistuslistan avulla haluamme tukea viljelijöitä yksinkertaisella ja epäbyrokraattisella tavalla vastuullisen rekrytoinnin takaamiseksi. Ratkaisevaa voi joskus olla, että työnantaja osaa kysyä työntekijöiltä oikeat kysymykset ja osaa tunnistaa varoitusmerkit, sanoo Kristel Nybondas, turvallisen rekrytoinnin toimialatyöryhmän puheenjohtaja ja Maaseudun Työnantajaliiton MTA:n toimitusjohtaja.

Tarkistuslista jaetaan alan työnantajille maatalous- ja puutarha-alan toimialajärjestöjen ja eri toimijoiden kautta. Tarkistuslista julkaistaan sekä suomeksi että ruotsiksi toimialajärjestöjen verkkosivuilta, mm. Maaseudun Työnantajaliiton sivuilta osoitteesta https://tyonantajat.fi.

Turvallisen rekrytoinnin tarkistuslista (pdf)

 Lisätietoja:

Kristel Nybondas, turvallisen rekrytoinnin toimialatyöryhmän puheenjohtaja ja Maaseudun Työnantajaliiton MTA:n toimitusjohtaja, puh 040 142 8558

Saara Haapasaari, vastuullisuusasiantuntija, Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI, puh 050 476 7855

Lue tiedote:

suomeksi slc.fi
ruotsiksi slc.fi

Pääsiäisen suosikkikasvi kestää pakkasta ja lunta

Pääsiäistä kohti mentäessä sää ei näytä vielä kovin keväiseltä, mutta onneksi pääsiäisen kotimaiset sesonkikukat sopivat viileämpäänkin säähän. Pääsiäispöydät ja -ruukut täyttävät kotimaiset ruukkunarsissit, helmililjat, hyasintit, orvokit sekä tulppaanit.

Tetenarsissi kestää pakkasta parhaiten

Pääsiäisen suosikkikukka tetenarsissi kestää pakkasta paremmin kuin mikään muu varhaiskevään ruukkukasvi. Kasvi kestää pienen totuttelun jälkeen jopa kymmentä pakkastastetta. Myöskään pieni lumisade ei kukkaa hetkauta. Tetenarsissia viljellään Suomessa vuosittain noin neljä miljoonaa ruukkua. Suomessa tetenarsissi täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

Tetenarsissia viljeltiin Suomessa ensimmäisen kerran keväällä 1982. Siitä se on kasvanut suomalaisten yhdeksi suosikkikukaksi juurikin sen kylmänkestävyyden ja keväisen värinsä ansioista. Vaikka nyt ei nautita parhaista kevätsäistä, ei tetenarsissia kannata missään nimessä jättää hankkimatta sen vuoksi, sanoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.

Pakkasenkeston kannalta on tärkeää, että tetenarsissin ruukku on kasteltu huolellisesti. Jos multa on kuivaa, kasvilla ei ole voimaa vastustaa kylmyyttä. Mikäli pakkasta on luvassa kymmentä astetta enemmän, kannattaa narsissit nostaa sisälle varmuuden vuoksi. Pakkasjakson jälkeen tetenarsissin lehdet ja kukat voivat näyttää hieman nuokahtaneilta. Ne toipuvat kuitenkin entiselleen heti, kun lämpötila nousee lähelle nollaa.

Muita ruukkunarsisseja pääsiäiseen ovat muun muassa perunanarsissi sekä isokukkaiset narsissit.

Helmililja sopii lasitetulle parvekkeelle

Toinen pääsiäisen suosikkikukka helmililja on kevään sini- tai valkokukkainen sipulikasvi. Helmililja viihtyy hyvin esimerkiksi lasitetulla parvekkeella. Lasitus suojaa yön kylmemmiltä hetkiltä, ja päivien runsas valo hellii kasveja. Helmililja sietää jonkin verran viileää, mutta se kannattaa ensin totuttaa kylmään. Ihanteellista olisi, jos kasvi voisi viettää pari päivää muutaman asteen lämpötilassa ennen ulos siirtämistä. Näin se kestää paremmin pienet yöpakkaset.

Ruukkuhelmililjan kukinta kestää viikosta kahteen. Tämän jälkeen ne kannattaa istuttaa ulos, kunhan maa on sulanut. Kasvista saa pysyvän, monivuotisen seuralaisen puutarhaan. Menestyvä helmililja lisääntyy vauhdikkaasti omista sipuleistaan.

Keväthyasintti on tullut jäädäkseen

Yksi uusimmista kevään ruukkukasveista on hyasintti. Suomalaisille tuttu joulunajan kasvi on ollut pitkään kevätkasvina eteläisemmässä Euroopassa, ja joskus muinoin Suomessakin. Nyt se on ottanut uudelleen paikkansa kevätkasvina suomalaisten kevätistutuksissa. Hyasinttia on saatavilla pääsiäiseen sopivissa keltaisen, oranssin ja valkoisen väreissä. Hyasintti kestää myös muutaman asteen pakkasta.

Ensimmäisiä orvokkeja pääsiäiseen

Kotimaisten kesäkukkien kausi alkaa huhtikuussa orvokeilla. Orvokki
on Suomen suosituin kesäkukka: niitä viljellään vuosittain lähes 10 miljoonaa kukkaa. Orvokitkaan eivät hätkähdä huonoa säätä. Räntäsade tai pikkupakkanen saa orvokit painamaan päänsä vain hetkeksi, ja lämpötilan noustessa ne jatkavat kukintaansa. Hyvin kastellut orvokit kestävät pakkasta jopa viisi astetta, jos ne ovat ehtineet totutella ulkona olemiseen.

Tulppaaneista nautitaan vielä pääsiäisenä

Kotimaisten tulppaanien pitkä, jouluna alkanut sesonki huipentuu pääsiäiseen. Suomalaisten suosikkileikkokukkaa on viljelty tänä vuonna jopa 69 miljoonaa kukkaa. Pääsiäisenä painottuvat keltaiset, oranssit ja valkoiset lajikkeet. Tulppaani on pääsiäispöydän kruunu, ja kukasta saa myös esimerkiksi upean ulkokranssin toivottamaan pääsiäisvieraat tervetulleiksi.