Ledit, robotit ja sähkökäyttöiset työkoneet tulevat! – Lepaa 2022 kertoo, missä puutarha-alalla mennään

Lähes 60 vuoden perinteitä kantavaa puutarha- ja viheralan Lepaa 2022 -ammattinäyttelyä on odotettu. Nyt 11.–13. elokuuta Lepaalla Hattulassa järjestettävä Lepaa 2022 -näyttely kokoaa alan toimijat ja antaa pätevän katsauksen alan kuulumisista.

– Olemme eläneet poikkeuksellisia aikoja, ja monin tavoin haastavat ajat jatkuvat edelleen. Puutarha- ja viheralalla kehitys ei kuitenkaan ole loppunut, vaan pikemminkin kiihtynyt. Tämän tapahtuma jälleen osoittaa, näyttelypäällikkö Elina Vuori kertoo.

Puutarha-ala vihertyy entisestään

Näyttelyyn on ilmoittautunut lähes 170 näytteilleasettajaa. Mukana on monia tuttuja vuosien takaa, mutta myös aivan uusia yrityksiä innovatiivisine tuotteineen. Mukana on muun muassa robottiyritys Tanskasta, useita uuden sukupolven LED-valotusta viljelyyn tarjoavia yrityksiä sekä erilaisia kiertotalouteen perustuvia yrityksiä tuotteineen. Myös sähkökäyttöisyys tulee yhä vahvemmin myös ison kokoluokan työkoneisiin.

– Tuotteisiin tutustuminen omin silmin voittaa netin tai katalogin selaamisen. Lepaalla on myös mahdollisuus päästä itse esimerkiksi ajamaan koneita, Elina Vuori muistuttaa.

Ajankohtaisia aiheita ja inspiraatiota

Näyttelyn oheisohjelma tarjoaa ajankohtaisia aiheita. Hämeen ammattikorkeakoulun järjestämä niittyseminaari esittelee niittyjen tavoitteita ja erilaisten niityn perustamistapojen vaikutuksia eliölajistoon ja hoidon tuloksiin. Niityillä kaupungeissa tavoitellaan kestäviä tapoja ylläpitää viheralueita ja torjutaan luontokatoa.

Luonnon monimuotoisuuteen auttaa hyönteisten tunnistaminen, mitä pääsee testaamaan Ötökkärasteilla. Perjantaina biologi Leena Luoto kertoo tuoreista tuloksista tuholaisten torjunnasta kumppanuuskas-
vien avulla.

Biologinen kasvinsuojelu vaatii onnistuakseen koko ajan tiedon päivittämistä, joka onnistuu Biotus Oy:n kasvihuone- ja tunneliviljelijöille suunnatuissa seminaareissa.

Leikkokukkapaneelissa torstaina puhutaan kotimaisen leikkokukan kasvaneesta suosiosta. Lyhyet kuljetusmatkat ja viljely vastuullisissa olosuhteissa kiinnostavat. Mukana keskustelemassa kukkaviljelijöitä, kukkakauppias, opettaja ja kaupan sisäänostaja.

Yksi erikoisimmista työnäytöksistä nähdään Imukaivuun osastolla. Yrityksellä on Suomen suurin imuri, jolla voi esimerkiksi vaihtaa vanhojen katupuiden kasvualustaa paremmaksi puita suuremmin vahingoittamatta.

Tuttujen tapaaminen yhä merkityksellisempää

– Kolmen vuoden tauon jälkeen ihmiset haluavat tavata toisiaan ja vaihtaa kokemuksia kasvokkain. Lepaa yhdistää monia alan toimijoita, ja täällä nähdään tuttuja kenties sen ainoan kerran vuodessa, näyttelypäällikkö Vuori sanoo.

Lepaa tarjoaakin nähtävää koko päiväksi. Kun haluat pitää tauon ihmisvilinästä, kannattaa hetki kävellä Hämeen ammattikorkeakoulun yli satavuotiaassa, hyvin hoidetussa puistossa tai vaikka Lepaan virran rannalla.

Kotiinviemiset saa ostaa mukaansa jollei näyttelystä, niin viimeistään Lepaan Viinitilalta tai Savipajalta.

Tutustu ohjelmaan ja näytteilleasettajiin tarkemmin näyttelyoppaasta

Lepaa 2022 -näyttelyn vastuullinen järjestäjä on Kauppapuutarhaliitto ry. Muut järjestäjät ovat Hämeen ammattikorkeakoulu, Lepaa, sekä Hämeen ammatti-instituutti, Lepaa, sekä Lepaan Oppilaskunta ry. Tapahtuma on järjestetty vuosittain 1964 lähtien. Korona-aikana tapahtuma järjestettiin e-tapahtumana. Näyttely on avoinna 11.–13.8. torstaina ja perjantaina kello 10–17 jalauantaina kello 10–16.

Lisätietoja tapahtumasta: näyttelypäällikkö Elina Vuori, puh. 045 7733 2657

Seuraa näyttelyä www.lepaa.fi sekä Facebookissa, Instagramissa ja Youtube-kanavalla.

Kauppapuutarhaliitto hakee markkinointiviestinnän osaajaa

Haemme nyt joukkoomme

MARKKINOINTIVIESTINNÄN OSAAJAA

Viestinnän asiantuntijamme jää opintovapaalle 12.9.2022-31.7.2023 ajaksi. Etsimme nyt joukkoomme hänen sijaisekseen markkinointiviestinnän ammattilaista työskentelemään organisaation erilaisissa markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä, erityisesti digitaalisten kanaviemme parissa. Tehtävä on määräaikainen.

Monipuoliseen työnkuvaan kuuluu muun muassa:

  • Brändiemme Puhtaasti kotimainen ja Kauniisti kotimainen digiviestinnän ja markkinoinnin suunnittelua, toteutusta sekä sisällöntuotantoa
  • Tiedotusta, messujen ja tapahtumien järjestämistä ja suunnittelua

Odotamme sinulta:

  • markkinointiin tai viestintään liittyvää koulutustaustaa
  • mutkatonta digiviestinnän kanavien hallintaa ja kykyä tuottaa niihin sisältöä
  • kuva- ja tekstintuotantotaitoa
  • taitto- ja kuvankäsittelyohjelmien hallintaa
  • arvostusta kotimaista puutarhatuotantoa kohtaan
  • energisyyttä ja yrittäjähenkisyyttä

Tarjoamme sinulle:

  • näköalapaikan puutarha-alalla positiivisen kukka- ja vihannesmarkkinoinnin parissa
  • mahdollisuuden oppia uutta ja opettaa muitakin
  • virkeän, positiivisen ja asiantuntevan työyhteisön

Hakuaika päättyy 16.8.2022. Täytä yhteystietosi ja liitä hakemuspaperisi tällä sivulla. Lisääthän hakemuskirjeeseen palkkatoiveesi. 

Saatamme kutsua sopivia hakijoita haastatteluun jo ennen hakuajan umpeutumista, mutta kaikki hakuaikana tulleet hakemukset huomioidaan samalla tavalla.

Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä viimeistään viikolla 34.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Niina Kangas, p. 045 7733 2662, niina.kangas@kauppapuutarhaliitto.fi