Luonnonvarakeskuksen kasvihuoneteknologian työryhmä palkittiin innovaatiopalkinnon kunniamaininnalla

Luonnonvarakeskuksen kasvihuoneteknologian työryhmä palkittiin innovaatiopalkinnon kunniamaininnalla torstaina 27.10. Kauppapuutarhaliiton Uuden Tekniikan Päivässä Tampereella. Työryhmä on kehittänyt hankkeessaan korkeiden kasvien kerrosviljelyratkaisua. Palkinnon myöntämisen perusteluissa kerrottiin konsepti olevan kekseliäs ja innovatiivinen. Konseptissa kehitetään koko kasvihuonealaa hyödyttävää uutta teknologiaa ja ajattelumalleja. Projektin tuotekehitystyön tuloksena syntyy suomalaiseen kasvihuoneteknologiaan liittyvää uutta osaamista sekä näkyvyyttä kotimaassa ja ulkomailla. Palkinnon kävi noutamassa hankkeessa toimiva Luonnonvarakeskuksen tutkija Titta Kotilainen.

Palkinnon myöntää Puutarhasäätiö sr. Puutarhasäätiö – Trädgårsfonden myöntää avustuksia yhdistyksille, säätiöille ja muille yhteisöille, jotka toimivat Suomessa puutarhatalouden kehittämiseksi.

Huiskulan Puutarha Oy on Vuoden 2022 kukkien laatutuottaja

Kuvassa yrittäjäsuvusta yrityksessä toimivat henkilöt: Eppu Rantanen, Jaakko Rantanen, Mikko Koivuniemi, Johanna Nordman, Jenni Rantanen ja Jali Murto. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Turkulainen Huiskulan Puutarha Oy on palkittu vuoden 2022 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Palkinto jaettiin keskiviikkona Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa.

Vuonna 1934 perustettu yritys viljelee kotimaisia koristekasveja 4,5 hehtaarin alalla. Puutarha on pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä. Lähes 90-vuotias yritys on edelleen perheyritys. Huiskulan Puutarha Oy:n toimitusjohtajana toimii Jali Murto, yrityksen perustajien Reino ja Meeri Murron lapsenlapsi. Puutarhalla työskentelee vakituisesti noin 50 alan ammattilaista, ja sesonkihuipussa työntekijämäärä miltei kolminkertaistuu.

Viljely oli aluksi lähinnä vihannestuotantoa, mutta kukkaviljelyn merkitys alkoi kasvaa, kun puutarhalla aloitettiin neilikan viljely. 1940-luvulla rakennettiin ensimmäiset kasvihuoneet. 1950-luvulla neilikan lisäksi tuotantoon tuli muun muassa ruusua, tulppaaneita ja leikkovihreää. 1960-luvulla Huiskula oli ensimmäisiä krysanteemin viljelijöitä Suomessa. 1980-luvulla kukkaviljely oli monipuolisimmillaan: useiden leikkokukkalajien ja ruukkukasvien rinnalla myös taimituotanto monipuolistui. 1990-luvulla EU-jäsenyyden myötä kukkatuonti vapautui ja monien leikkokukkalajien viljelystä luovuttiin. Ruususta luovuttiin 2010-luvun alussa ja tilaa vapautui erilaisille ruukkukasveille.

Tämä päivänä Huiskulassa viljellään laaja valikoima ruukkukasveja sekä sipulikukkia. Tulppaani on yksi puutarhan päätuotteista, jonka sesonki kestää joulusta pääsiäiseen. Lisäksi puutarhalla juurrutetaan pistokastaimia ja puolivalmisteita myös muiden kukkaviljelmien tarpeisiin.

Vastuullisuus korostuu puutarhan toiminnassa nykypäivänä entistä enemmän. Vastuullisuudesta kertovat muun muassa yritykselle myönnetyt IP Sigill-, Laatutarha- ja Reilun kaupan sertifikaatit. Viimeisen 10 vuoden aikana yritys on pienentänyt sähkönkulutustaan 70 prosenttia. Myös lämpöenergian kulutus on pienentynyt yli 30 prosenttia. Yritykseen on rakenteilla uusi biopolttoainetta käyttävä lämpökeskus. Ruukkukasvien viljely tapahtuu viljelypöydillä suljetussa kastelukierrossa, joten kasteluvettä ja ravinteita ei kulkeudu ympäröivään luontoon.

Kukkien laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien.

Lataa kuvia yrityksestä täältä

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja, Huiskulan Puutarha Oy
Jali Murto
050 523 4003
jali.murto@huiskula.fi

toiminnanjohtaja, Kauppapuutarhaliitto ry
Niina Kangas
09 7288 2115
niina.kangas@kauppapuutarhaliitto.fi

Ilmastoystävällinen puutarhayritys -seminaaripäivä Tampereella 23.11.

Millä keinoilla puutarhayritys voi laskea omaa ilmastojalanjälkeään? Millaiseen energiaan kannattaa nyt investoida? Miten muut alan yritykset suunnittelevat ilmastoystävällisempää toimintaa? Millainen on ympäristöystävällinen pakkaus?  Entä miten puhua vastuullisuudesta yrityksen markkinoinnissa?

Näihin kaikkiin kysymyksiin saadaan vastauksia Kauppapuutarhaliiton järjestämässä Ilmastoystävällinen puutarhayritys -koulutuksessa 23.11. Tampereella Sokos Hotel Ilveksessä. Koulutukseen on mahdollista osallistua myös etänä. Päivän ohjelma sopii kenelle tahansa puutarha-alalla toimivalle tai alan opiskelijalle. Tapahtumassa julkaistaan myös tuoreen kasvihuonealan ilmastovaikutustutkimuksen tuloksia.

Koulutuspäivän jälkeen järjestetään myös Kauppapuutarhaliiton pikkujoulut, johon voivat osallistua Kauppapuutarhaliiton jäsenet.

Lue lisää ja ilmoittaudu osoitteessa: www.lyyti.in/ilmastopaiva

 

OHJELMA:

10.15 Avaus, Niina Kangas, Kauppapuutarhaliitto ry
10.30 Kasvihuonealan ilmastovaikutustutkimus ja hiilijalanjälkilaskuri, Frans Silvenius, Luke
11.15 Katsaus energiainvestointeihin, Lassi Remes, Kauppapuutarhaliitto ry
12.00 lounas
12.45 Lämmitysenergian markkinatilanne ja näkemyksiä tuleviin lämmityskausiin, Ahti Martikainen, Neova Group
13.30 Ympäristöystävällisemmät pakkaukset, Antro Säilä, Pakkausyhdistys ry
14.15 kahvitauko
14.45 Vastuullisuustekoja yrityksissä, Teemu Kanasuo, Nams-tomaatit & Juho Murto, Ylitalo Oy Kauppapuutarha
15.30 Miten puhua vastuullisuudesta yrityksen markkinointiviestinnässä, Minna Rantala, Kauppapuutarhaliitto ry
16.15 ohjelma päättyy

HINNAT:

Kauppapuutarhaliiton jäsen: paikan päällä 60 €, webinaari 45 €
ei-jäsen: paikan päällä 120€, webinaari 90 €
Puutarha-alan opiskelija: paikan päällä 30 €, webinaari 0 €
Paikan päällä osallistuville hintaan kuuluu seminaarin lisäksi lounas ja itapäiväkahvi.
Iltaohjelma Kauppapuutarhaliiton jäsenille, Pikkujoulu-illallinen!
18.30 Ravintola TIiliholvi, Kauppakatu 10, 33210 Tampere
Majoitus Sokos Hotel Ilveksessä, hinnat: 1-hh 135 €, 2hh 155 €. Majoitus maksetaan paikan päällä.
Ilmoittautuminen tapahtumapäivään ja majoituksiin on sitova.
Kaikki ilmoitetut hinnat sisältävät alv:n.

 

Joulutähden sesonki lähestyy – lataa kuvia käyttöösi

Yksi tärkeimmistä joulun symboleista ja muistojen herättäjistä on joulutähti. Erilaisine muotoineen, väreineen ja käyttötapoineen joulutähti on miltei jokaisessa maassa yksi keskeisimmistä joulun tuojista. Suomessa niitä viljellään vuosittain noin 1,8 miljoonaa kukkaa, ja lähes kaikki Suomessa myytävät joulutähdet ovat kotimaisia. Joulutähtiä on saatavilla hyvin varustelluista kaupoista jo lokakuulta lähtien. Joulutähden erikoisvärit, kuten roosan, puuterin tai keltaisen sävyt houkuttelevat kasvin käyttöön jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Tarjoamme laajan valikoiman joulutähtikuvia toimitus- ja markkinointikäyttöön veloituksetta. Kuvavalikoimasta löytyy tunnelmakuvia, sisustuskuvia, lajikekuvia sekä erilaisia DIY-askarteluideoita. Kuvapankkiin pääset täältä.

Lisää tietoa joulutähdestä löydät osoitteesta www.kauniistikotimainen.fi/joulutahti.