Kotimaista kasvihuoneviljelyä tarvitaan ympäri vuoden

Julkaistu alunperin Helsingin Sanomien mielipide-palstalla 20.2.2023

SUOMALAINEN kasvihuoneviljely ja -tuotteet ovat olleet keskustelun alla tänä talvena. Keskusteluissa on muun muassa kyseenalaistettu ympärivuotisen kasvihuoneviljelyn tarpeellisuutta Suomessa.

Tämä on huolestuttavaa, sillä kasvihuoneviljely on suomalaisen alkutuotannon edelläkävijä vastuullisessa ruoantuotannossa. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan suomalaisen kasvihuoneviljelyn hiilijalanjälki on pudonnut 60 prosenttia vuodesta 2004. Tämä on vain keskimääräinen luku, ja yksittäiset kasvihuoneyritykset ovat lähes hiilineutraaleja.

Tämä on mahdollista tehokkaan ympärivuotisen tuotannon avulla, siirtymisellä uusiutuviin energiamuotoihin sekä satotasojen valtavalla nousulla. Yli puolet kasvihuoneissa käytettävästä lämpöenergiasta on uusiutuvaa. Suomessa poimitaan kurkun maailmanennätyssatoja vuosittain, jopa yli 200 kiloa neliömetriltä. Satotason nousu pienentää hiilijalanjälkeä entisestään, kun kasvihuoneyrittäjät ovat samaan aikaan investoineet energiatehokkuuteen.

On otettava huomioon myös vesijalanjälki, joka suomalaisella tomaatilla on 91 kertaa pienempi kuin espanjalaisella tomaatilla (Luke 2019). Tämä johtuu siitä, että Suomessa on vahvat ja hyvin uusiutuvat vesivarat niin pohjavesinä kuin vesistöinäkin, kun Euroopan vihannesaitta Espanja kärsii kuivuudesta. Tämä on yksi tärkeä syy, miksi kasvihuonevihanneksia kannattaa viljellä Suomessa.

Ympärivuotisesti viljelevien kasvihuoneyritysten kannattava liiketoiminta perustuu moderniin energiatehokkaaseen viljelytekniikkaan. Vuosikymmenien aikana yrityksissä tehdyt investoinnit mahdollistavat sekä ympäristön että yhteiskunnan kannalta vastuullisen tuotannon. Ympäri vuoden satoa tuottavat kasvihuoneyritykset ovat merkittävä työllistäjä alueellaan.

Kasvihuoneyrittäjien viljelemät lähituotteet ovat lisäksi tärkeä osa suomalaisten ravitsemusta. Ne ovat oleellinen osa suomalaisten päivittäistä puolen kilon kasvisten kulutustavoitetta. Tällä hetkellä kasvihuonevihannekset kattavat neljäsosan suomalaisten syömistä tuoreista kasviksista.

On tärkeää, ettei suomalaisen kasvihuoneviljelyn pitkäjänteinen työ vastuullisen ja energiatehokkaan tuotannon eteen pysähdy. Ilmaston lämmetessä ja sään ääri-ilmiöiden yleistyessä tarvitsemme entistä enemmän ruoantuotantoa, joka tapahtuu säältä suojassa. Suomalaiset kasvihuoneyritykset ovat maailman mittakaavassa alansa edelläkävijöitä.

Niina Kangas
toiminnanjohtaja

Minna Rantala
viestintäpäällikkö

Kauppapuutarhaliitto ry

Kasvihuoneyritykset tarjoavat harjoittelupaikkoja opiskelijoille

Vihanneksia ja kukkia viljelevät kasvihuoneyritykset ympäri Suomen etsivät puutarha-alan opiskelijoita harjoitteluun. Kauppapuutarhaliitto kerää listaan harjoittelupaikkoja tarjoavia yrityksiä. Mukana on yli 50 yritystä. Listalta löytyy erikokoisia kukkia tai vihanneksia viljeleviä yrityksiä eri puolelta Suomea. Listan pääsee lataamaan täyttämällä lomakkeen.