Päiväkodeissa ja kouluissa vietetään Orvokkipäivää 28.4.

Päiväkodit ja koulut pääsevät istuttamaan tuhansittain orvokkeja eri puolilla Suomea perjantaina 28.4. Orvokkipäivä-nimellä kulkevassa tempauksessa kukkia viljelevät lähipuutarhat lahjoittavat orvokkeja paikallisille kouluille ja päiväkodeille. Tempaus on kotimaisten kasvihuoneviljelijöiden toimialajärjestön Kauppapuutarhaliiton järjestämä tapahtuma, jossa innostetaan ja tutustutetaan lapsia puutarhatöihin. Tempauksella halutaan myös tuoda vapuksi iloa ja väriä erilaisiin pihoihin sekä kertoa kotimaisista lähikukista. Tempaus on jo perinne: se järjestettiin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa ja sen jälkeen lähes joka kevät.

– Tänä vuonna orvokkeja lahjoitetaan noin sataan päiväkotiin tai kouluun ympäri Suomen. Yhteensä orvokkeja lahjoitetaan arviolta lähemmäs 5000 kukkaa. Tämä on innostava tapa lapsille päästä tutustumaan suomalaisten suosikkikesäkukkaan, sanoo viestintäpäällikkö Minna Rantala Kauppapuutarhaliitosta.

Orvokit on kasvatettu paikallisilla lähipuutarhoilla. Puutarhoja on mukana tempauksessa yhteensä 36 eri puolilta Suomea. Puutarhat lahjoittavat orvokkeja useampaan kohteeseen lähialueellaan. Orvokkeja lahjoittavat puutarhat sekä kohteet näkyvät kuntakohtaisesti alla olevassa taulukossa.

Orvokki on ensimmäinen kesäkukka

Orvokki on suomalaisten suosikkiryhmäkasvi: sitä viljellään vuosittain 9–10 miljoonaa kappaletta. Kakkosena perässä tulee pelargoni, jota viljellään vähän yli neljä miljoonaa kappaletta.

Orvokin suosion syynä sen kauneuden ja huumaavan tuoksun lisäksi ovat sen monet väri- ja lajikevaihtoehdot sekä erinomainen säänkestävyys Suomen arvaamattomassa keväässä.

– Orvokki on kiitollinen kevään kukka, sillä sitä eivät keväiset lämpötilavaihtelut haittaa. Kasvi kestää pakkasta jopa viisi, totuttelun jälkeen jopa seitsemän astetta. Sitkeä orvokki ei pelästy myöskään takatalven lumisadetta tai keväistä kylmää vesisadetta. Kylmällä säällä orvokki saattaa vähän nuokahtaa, mutta piristyy taas, kun ilma hieman lämpenee ja aurinko alkaa paistaa, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Tempausta voi seurata sosiaalisesta mediasta perjantaina 28.4. tunnisteella #orvokkipäivä.

Lahjoittavat tahot, paikkakunnat ja kohteet:

Paikkakunta Lahjoittava puutarha Kohteet, jonne orvokit lahjoitetaan
Haapajärvi Veihtilahden Puutarha oy Oksavan koulu
Päiväkoti Satakieli
Jukolan Päiväkoti
Päiväkoti Kartano
Haapavesi Koulutilan puutarha,

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Ahjolan päiväkoti
Hattula Alajoen Kasvitarha Liivuoren päiväkoti
Ilomantsi Salakan Puutarha Oy Pogostan koulu
Kajaani Ojavuon Taimitarha Oy Ristijärven keskuskoulu
Kangasala Honkasen Puutarha Oy Huutijärven koulu

Kirkkoharjun koulu

Suormana koulu

Vatialan koulu

Karkkila Puutarha Sundström Högforssin päiväkoti

Tuorilan koulu

Tuorilan eskari

Haukkamäen päiväkoti ja eskari

Toivikkeen päiväkoti

Pupulan päiväkoti

Haapalan päiväkoti

Karkin päiväkoti

Yksityiset perhepäivähoitajat

Päiväkoti Vilperi

Keminmaa Tasalan Kasvitarha Oy Simon päiväkoti
Maksniemen päiväkoti
Kivikon päiväkoti
Pajarinrannan päiväkoti
Keminmaa Vanhatalon Puutarha Kellomäen päiväkoti
Lassilan päiväkoti
Kirkonmäen päiväkoti
Pirpalan päiväkoti
Lautiosaaren päiväkoti
Pölhön päiväkoti
Päiväkoti Kerttuli
Perhepäivähoitajat
Kokkola Taimitaikurit Oy Torkinmäen koulu, Kokkola

Halkokarin koulu, Kokkola
Teerijärven koulu, Teerijärvi
Perhepäivähoitaja Raisa Nisula, Kokkola

Kuhmalahti Kultapellon Puutarha Kuhmalahden koulu
Kuopio Heimosen Puutarha Oy Vehkalammin koulu
Melalahden päiväkoti
Kuopio Heikkisen Kukkatarha Touhula Vehmasmäki

Touhula Hiltulanlahti

Kurikka Latvalan Puutarha Jokipiin päiväkoti
Metsolan koulu
Kuusankoski Haavikon Puutarha Killingin päiväkoti
Lepaa Hämeen ammattikorkeakoulu Lepaan ala-aste
Päiväkoti Tuulimylly
Willa Katinala ikä-ihmisten ja
pitkäaikaissairaiden asumispalveluyksikkö
Lieto Liedon kukka ja puutarha Jokilaakson vuoropäiväkoti
Luumäki Kukkamaa & Pajupaja Jurvalan päiväkoti
Taavetin päiväkoti
Mynämäki Sundellin Puutarha Norlandia Laine
Pikkulaurin päiväkoti
Pyhän päiväkoti Pajunkissa
Vaahteramäen päiväkoti
Orimattila Kyrö Anni, Harjulan tila Länsi-Orimattilan päiväkoti
Luhtikylän koulu

Järvikunnan koulu

Saaren koulu

Oripää Ylitalo Oy Kauppapuutarha Oripään perhepäivähoito

ryhmäperhepäiväkoti

päiväkodit Kultasiipi ja Nallenkolo

Porvoo Cassandras Trädgård Epoon päiväkoti
Bjurböle daghem
Tallberga daghem/Mäntykummun päiväkoti
Päiväkoti Helmi
Pyhäjärvi Rönkön Kukkatarha Oy Ikosen koulu
päiväkoti Muksuteekki
Pöytyä Piltti Oy Kauppapuutarha Riihikosken yhtenäiskoulu
Päiväkoti Metsälauha
Päiväkoti Pikkukirsikka
Pöytyä katjan taimipiha Auran Päiväkoti Pääskynpesä
Auran Viskarit Tilhelä
Auran eskarit Puukoulu
Saarijärvi T:mi Kärjen puutarha Saarijärvi MML
Pylkönmäen koulu
Lanneveden koulu
Tarvaalan koulu
Sauvo Salmin puutarha Päiväkoti ja varhaiskasvatus Sauvo
Perhepäivähoitajat
Suomussalmi SoulSpace Finland Oy Haukiperän Puutarha Ruukinkankaan koulu luokat 0 (eskarit), 1, 2 ja 3.
Tarttila Silpakan puutarha Tarttilan koulu ja Satumetsän päiväkoti
Tervo Lappalaisen Puutarha Tervon yhtenäiskoulu, esiopetus
Tervon yhtenäiskoulu, 1. luokka
Tervon yhtenäiskoulu, 2. luokka
Vesannon yhtenäiskoulu, 8. luokka
Tornio Puutarha pelakuu Touholan päiväkoti
Kaakamon päiväkoti
Turenki Kiipulasäätiö Haltian päiväkoti
Tuusmäki Päivölän puutarha Haapataipaleen ryhmäperhepäiväkoti
Päiväkoti Apila
Päiväköti Mesikämmenen
koulukeskus Kampus
Perhepäivähoitajat ja päiväkodit Rantasalmi
Tuusniemi Karvosen Puutarha Tuusniemen yhtenäiskoulu
MLL Tuusniemi
Vihti Veljekset Nuorinko Onnelan puutarha Ojakkalan päiväkoti
Luontolan päiväkoti
Lankilan päiväkoti
Otalammen päiväkoti
Vöyri Ihamäen Puutarha Ylihärmän Päiväkoti
Hakolan päiväkoti
Regnbågen, Liljekonvaljen ja Elvigården
Petterinmäen koulu (ja samassa pihassa toimiva ryhmis Leppäkerttu)

 

Himoitsetko sinäkin tätä kukkaa? Suosituin kesäkukka saattaa yllättää

Aurinkoiset ilmat ovat tuoneet mukanaan alkavan kesäkukkakauden. Kesäkukkakauden voi aloittaa hieman viileämmälläkin kelillä orvokilla, joka onkin eniten myyty kesäkukka vuodesta toiseen. Orvokki kestää jopa -5 astetta pakkasta.

9 miljoonaa kukkaa

Orvokki on suomalaisten suosikkiryhmäkasvi: sitä viljellään vuosittain 9–10 miljoonaa kappaletta. Kakkosena perässä tulee pelargoni, jota viljellään vähän yli neljä miljoonaa kappaletta.

Orvokin suosion syynä sen kauneuden ja huumaavan tuoksun lisäksi ovat sen monet väri- ja lajikevaihtoehdot sekä erinomainen säänkestävyys Suomen arvaamattomassa keväässä.

– Orvokki on kiitollinen kevään kukka, sillä sitä eivät keväiset lämpötilavaihtelut haittaa. Kasvi kestää pakkasta jopa viisi, totuttelun jälkeen jopa seitsemän astetta. Sitkeä orvokki ei pelästy myöskään takatalven lumisadetta tai keväistä kylmää vesisadetta. Kylmällä säällä orvokki saattaa vähän nuokahtaa, mutta piristyy taas, kun ilma hieman lämpenee ja aurinko alkaa paistaa, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Erilaisia orvokkeja

Orvokkeja on saatavilla paljon eri värejä, jopa monivärisiä ja miltei mustia. Myös kokoja on paljon: on lajikkeita, joissa on jopa kahdeksan senttimetrin kokoiset kukat. Laajan lajikevalikoiman ansiosta orvokkeja löytyy jokaiseen makuun. Samettisen violetti on yksi tämän hetken trendiväreistä, ja mikä paremmin iskisi tähän trendiin kuin orvokki.

– Erityisen kiinnostavia ovat nyt myös isokukkaiset, persikkaisen väriset orvokit. Viime vuosina ovat trendanneet myös ripsureunaiset lajikkeet, Rantala sanoo.

Orvokki aloittaa kesäkukkakauden – ohjeet istutukseen

Orvokki on kestävä kukkija myös siinä mielessä, että se ilahduttaa otollisissa olosuhteissa puutarhassa tai parvekkeella jopa läpi kesän. Orvokki vaatii vain vähän hoitoa, se menestyy hyvin säännöllisellä kastelulla ja nyppimisellä. Ravinteiden saannin voi taata esimerkiksi lisäämällä helppokäyttöistä kastelulannoitetta kerran viikossa kasteluveteen.

Orvokin voi istuttaa astiaan tai suoraan maahan, kun maa on lämmennyt. Se kruunaa laajat ryhmäistutukset tai sulostuttaa sellaisenaan. Sopii hyvin myös parvekkeen amppeliin.

Näillä ohjein onnistut:

  • Aloita kastelemalla istutettavat kasvit ja multa huolellisesti. Kasvualustana kannattaa suosia tuoretta, ravinteikasta ja vettäläpäisevää kukkamultaa.
  • Mikäli käytät umpinaisia astioita, valmistele niiden pohjalle ”salaojitus” lekasoran, hiekan tai pienten kivien avulla. Avoimelle paikalle istuttaessa valitse ruukku, jossa on pohjassa reikä, jotta sadevesi ei jää ruukkuun. Vältä istuttamasta orvokkeja aivan paahteisimmalle paikalle.
  • Täytä astiat mullalla, tai asettele multaa maahan istutuskohtaan, ja kaiva sen jälkeen orvokkipaakuille kolot. Asettele ja tiivistä kasvit multaan.
  • Kastele lopuksi istutus kevyesti.
  • Hoida orvokkeja nyppimällä kuihtuneet kukat ja kastelemalla säännöllisesti. Vältä kastelemasta liikaa. Kasvi kestää jonkin verran kuivuutta, mutta ei välttämättä palaudu rankan kuivuusjakson jälkeen entiseen loistoonsa.

Tomaattien ja kurkkujen suursesonki alkanut – tarjonta erinomainen

Aurinkoinen huhtikuinen viikko tuo mukanaan myös runsaan tarjonnan kotimaisia kasvihuonevihanneksia hevitiskeille.

– Tällä viikolla alkaa toden teolla kotimaisten kasvihuonevihannesten suursesonki. Erilaisten kotimaisten tomaattien tarjonta kaupoissa kasvaa reilusti tällä viikolla. Kurkun kasvaneesta sadosta ollaan saatukin nauttia jo muutama viikko. Hyvä tarjonta heijastuu tietenkin myös kuluttajahintoihin, vakuuttaa Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes.

Erinomainen vihanneskesä tulossa

Haasteellinen talvi vaikutti tilapäisesti tomaatin ja kurkun viljelymääriin, mutta poikkeustilanne on ohi ja kevätsesonki alkanut. Tomaatin ja kurkun lisäksi myös salaatteja ja yrttejä saadaan kasvihuoneista tänä keväänä ja kesänä runsaasti. Lisäksi kotimaista paprikaa ja chiliä ilmestyy kauppojen tiskeille runsain määrin.

– Alkanut sesonki kestää runsaimmillaan pitkälle syksyyn saakka. Tarjonta ei suinkaan lopu syksyyn, vaan saamme nauttia kotimaisia kasvihuonevihanneksia vuoden ympäri tulevaisuudessakin. Uskomme, että ruuantuotanto kasvihuoneissa jatkuu normaaliin tapaan tästä eteenpäin vuoden jokaisena päivänä kuten ennenkin, Remes sanoo.

Näkymät alalla ovat positiiviset.

– Kasvihuoneviljelyä tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän, kun sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja ruuantuotannon on tapahduttava hallituissa olosuhteissa. Suomalainen kasvihuoneviljely- ja osaaminen on maailman huippua jo nyt, ja se tulee olemaan sitä myös tulevaisuudessa. Meillä on vahva luottamus siihen, että kuluttajat haluavat jatkossakin ostaa kotimaisia kasvihuonevihanneksia, pohtii Remes.

Suomalaisten suosikit ovat hyvän olon ruokaa

Suomessa viljellyillä tomaateilla, kurkuilla ja salaateilla on kiistaton paikkansa suomalaisten ruokapöydässä. Kasvihuonevihannekset kattavat noin 30 prosenttia suomalaisten syömistä tuoreista vihanneksista – vuonna 2022 näitä tuoteryhmiä viljeltiin asukasta kohden noin 17 kiloa.

Kotimaisten tomaattien ja kurkkujen popsiminen on hyvin tasaista läpi vuoden, joten niillä on tärkeä paikka suomalaisten ravitsemuksessa vuodenajasta riippumatta. Kasvihuonevihannekset tekevät niistä nauttivalle hyvää monella tavalla.

– Kotimainen kurkku, tomaatti, salaatti ja yrtit ovat todellista hyvän olon ruokaa. Kun ostaa kotimaassa viljeltyjä kasvihuonevihanneksia, voi olla varma siitä, että ruoka on terveellistä, vastuullista ja työllistävää. Hyvän olon ruoka tekee hyvää monessa mielessä, Remes muistuttaa.

 

Vetoomus: Viljelylevyjen tuotanto kasvihuoneviljelijöille turvattava

Suomalaiset kasvihuoneyritykset ja niissä viljeltävät kasvihuonevihannekset ovat tärkeä osa kotimaista ruokahuoltoa ja omavaraisuutta. Suomalaiset arvostavat tuoreita ja turvallisia kotimaisia vihanneksia. Kasvihuoneissa viljeltiin vuonna 2022 noin 100 miljoonaa kiloa puhdasta kotimaista ruokaa. Kotimaiset tomaatit, kurkut ja salaatit kattavat jopa neljäsosan meidän suomalaisten syömistä tuoreista vihanneksista.

Neovan tytäryhtiö Kekkilä-BVB on sulkemassa Haukinevan kasvualustatehtaan osana yrityksen tehostamistoimia. Samalla loppuu kasvihuoneviljelyssä erityisesti tomaatilla ja kurkulla käytössä olevan tärkeän kasvualustan, viljelylevyjen, tuotanto. Muu tuotanto pystytään siirtämään muihin tehtaisiin.

– Tämä on kasvihuonealalle erittäin huolestuttava ja ongelmallinen uutinen. Suuria haasteita aiheuttaa erityisesti Kekkilän esittämä tiukka aikataulu tuotannon lakkauttamisesta. Tässä ajassa viljelijöiden on lähes mahdotonta testata vaihtoehtoisten kasvualustojen toimivuutta viljelyssä, sanoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes.

Viljelylevyjen tilauksia ei enää oteta vastaan, ja levyjen valmistus loppuu kokonaan 30.6.2023 mennessä.

– Uuden kasvualustan ja viljelytekniikan käyttöönotto vaatii viljelijältä merkittäviä panostuksia sekä aikaa. Aikaa, jota ei tässä tapauksessa viljelijöille tarjota, Remes jatkaa.

Päätöksellä voi olla kauaskantoisia seurauksia jopa vihannestuotannon huoltovarmuuteen. Haluammekin tuoda vahvasti esille viljelylevyjen tuotannon lopettamisen negatiiviset vaikutukset kasvihuoneyrittämiseen Suomessa. Viljelylevyjen tuotannolle tarvitaan lisäaikaa, jotta viljelijät ehtivät riittävässä määrin reagoida asiaan. Yritystoiminnassa nopeat toimintaympäristön muutokset voivat olla kohtalokkaita. 

– Suomalaisella kasvihuonealalla on tehty erinomaista työtä niin tuotannon vastuullisuuden, kuin tuotteiden laadun eteen. Suomalainen kasvihuoneviljely on maailman huippua. Toivomme, että hyvää kehitystä ei torpata liian hätäisillä päätöksillä, Remes sanoo.

Kauppapuutarhaliitto ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbund (SLC) vetoavat Kekkilä-BVB:n ja Neovan edustajiin. Harkitkaa vielä päätöksenne vaikutuksia kotimaiseen kasvihuonealaan ja vihannesten tuotantoon. Antakaa viljelijöille lisäaikaa vaihtoehtoisten kasvualustojen kokeilulle ja kehittämiselle. Tehkää päätöksiä, jotka tukevat kasvihuoneyrittäjiä ja varmistavat kotimaisen puutarhatuotannon jatkuvuuden osana suomalaista huoltovarmuutta.

Lisätietoja:

toiminnanjohtajan sijainen 
Lassi Remes
040 675 8875
lassi.remes@kauppapuutarhaliitto.fi
Kauppapuutarhaliitto ry
www.kauppapuutarhaliitto.fi

toiminnanjohtaja 
Jonas Laxåback
040 940 2734
jonas.laxaback@slc.fi
Svenska lantbruksproducenternas centralförbund rf
www.slc.fi/