Mitä ihmettä? Joulun suosikkikukka on pääsiäisen trendikkäin koriste

Menivätkö sesongit sekaisin? Suomalaisten joulun suosikkikukka hyasintti ilahduttaa nyt myös pääsiäisenä. Keväisillä väreillään hyasintti on ottanut paikkansa viime vuosina myös kevätsesongin kasvina.

– Hyasinttia alettiin viljellä kevätkasviksi Suomessa muutamia vuosia sitten. Keski-Euroopassa se on ollut keväällä tuttu näky jo pitkään, mutta meille suomalaisille se on liittynyt nimenomaan jouluun. Olemme melko perinteistä kansaa sesonkien suhteen, joten suomalaisten kesti hetki tottua ajatukseen uudesta kevätkasvista. Nyt keväinen hyasintti on kuitenkin monen uusi pääsiäisen suosikki, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Keväthyasintteja on saatavilla kotimaisena helmi-huhtikuussa. Suosituin väri on keltainen, mutta niitä on saatavilla myös liloja, oransseja, punaisia, valkoisia ja sinisiä. Hyasintti sopii keväällä moneen käyttötarkoitukseen: sitä voi pitää sisällä pääsiäispöydän koristeena, tai sen voi istuttaa ruukkuun ulos tai parvekkeelle. Hyasintti on helppohoitoinen. Se aukeaa noin viikossa umpinuppuisesta täyteen kukkaan, ja kukinta kestää useita päiviä. Hyasintti kannattaa ostaa mahdollisimman nuppuisena, jotta siitä voi nauttia pitkään. Kastele hyasinttia varovasti, jotta varsi ei veny liian pitkäksi. Pitkät hyasintit voi myös leikata maljakkoon leikkokukiksi. Leikkaa mahdollisimman läheltä sipuleita ja asettele kukat niukkaan, kylmään veteen.

Puutarhassa hyasintti viihtyy ruukussa tai kukkapenkissä. Se kestää hyvin myös pientä pakkasta. Keväisessä ulkoilmassa hyasintti kukkii pitkään, jopa useampia viikkoja. Hyasintti voi kestää puutarhassa useamman vuoden, mutta kukinnot pienenevät vuosi vuodelta.

Muita pääsiäisen suosikkikukkia:

Tetenarsissi

Pienikukkainen tetenarsissi on kevään ensimmäinen oikea ulkokukka. Helppohoitoisuuden ja iloisten keltaisten kukkien vuoksi tetestä on tullut kevään suosituin ruukkusipulikukka. Se sopii piristäjäksi niin kotiin, puutarhaan kuin parvekkeelle.

Tetenarsissi kestää pakkasta paremmin kuin mikään muu varhaiskevään ruukkukasvi. Ne pärjäävät pienen totuttelun jälkeen jopa kymmenessä pakkasasteessa. Pakkasenkeston kannalta on tärkeää, että ruukku on kasteltu huolellisesti. Jos multa on kuivaa, kasvilla ei ole voimaa vastustaa kylmyyttä. Mikäli pakkasta on luvassa kymmentä astetta enemmän, kannattaa narsissit nostaa sisälle varmuuden vuoksi.

Teten voi laittaa parvekelaatikkoon tai astiaan ruukkuineen, tai istuttaa multaan ilman muoviruukkua. Tetenarsisseja ei tarvitse lannoittaa. Ulos kannattaa laittaa teteruukkuja, joissa kukinta on jo selvästi näkyvää, koska viileässä kukat avautuvat hitaasti. Viileä sää pitää huolen myös siitä, että ulkona pidettävät narsissit säilyvät kauniisti kukkivina viikkokausia. Ruukkunarsissi on myös suosittu keväinen hautakukka.

Helmililja

Helmililja on pieni ja sievä, useimmiten sinikukkainen kevään sipulikasvi. Helmililjan kellomaiset kukat muodostavat tiiviin tertun ja kukissa on miellyttävä tuoksu, joka voimistuu lämpimässä. Lehdet ovat ohuet ja pitkät. Suurin osa helmililjoista on syvänsinisiä tai valkoisia, mutta on olemassa myös vaaleanpunertava lajike.

Kaupasta kannattaa ostaa melko nupullisia kukkia, sillä ne kestävät jo auenneita pidempään. Sipulipaakun voi siirtää myyntiruukusta kookkaampaan ruukkuun tai astiaan. Kasvin hoidoksi riittää säännöllinen kastelu, huolehdi riittävästä kosteudesta varsinkin pakkasyön jälkeen sillä kasvi tarvitsee lämmettyään välittömästi vettä. Lannoitusta ei tarvita, sillä sipulissa on varastoituneena kaikki ne ravinteet joita kasvi kukkiakseen tarvitsee.

Lasitettu parveke on ihanteellinen paikka helmililjoille, aivan kuten tetenarsisseillekin. Lasitus suojaa yön kylmemmiltä hetkiltä, ja päivien runsas valo hellii kasveja.

Ruukkuhelmililjan kukinta kestää viikosta kahteen. Tämän jälkeen ne kannattaa istuttaa ulos, kunhan maa on sulanut. Kasvista saa pysyvän, monivuotisen seuralaisen puutarhaan. Menestyvä helmililja lisääntyy vauhdikkaasti omista sipuleistaan. Kasvin lehdet saattavat pysyä vehreän vihreinä pitkälle kesään.

Tulppaani

Tulppaanin pitkä, marraskuussa alkanut sesonki jatkuu pääsiäiseen saakka. Kausi päättyy keltaiseen räjähdykseen: suurin osa pääsiäisen aikaan myytävistä tulppaaneista on keltavoittoisia. Tulppaaneista saa näyttäviä koristeluja pääsiäispöytään tai ulos ovipielen tervehdykseksi. Tulppaanikimpun kaveriksi voi asetella esimerkiksi erilaisia keväisiä oksia. Leikkotulppaanista voi askarrella kranssin ulko-oveen tai antaa jo auenneille kukille toisen elämän astiassa portinpielessä.

Tulppaanin hoito on helppoa. Leikkaa kotona tulppaanien varresta pari senttiä pois, ja jos haluat ryhdikkäitä tulppaaneja, anna kimpun imeä muovikääreessään vettä noin puolisen tuntia. Näin varsien nestejännitys palautuu ja kääre antaa tukea varsille. Maljakkovesi on hyvä vaihtaa pari kertaa viikossa ja veden vaihdon yhteydessä varsia voi lyhentää. Uuden imupinnan avulla kukka saa paremmin vettä.

Nyt vietetään suomalaisten suosikkivihanneksen teemaviikkoa

Valtakunnallista kurkkuviikkoa vietetään 18.–24.3. Vaikka vihreä klassikkovihannes on sesongissa koko vuoden, on sitä oivallista juhlistaa erityisesti juuri nyt alkukeväästä.

9 kiloa henkeä kohden vuodessa

Suomalaiset ovat oikeaa kurkkukansaa: vuosittainen kasvihuonekurkun sato on noin 50 miljoonaa kiloa, mikä on ennätyksellistä viljelypinta-alaan nähden koko maailman mittapuulla. Kurkusta riittääkin siis herkuteltavaa sellaisenaan, leivän päällä ja salaateissa kuin myös vaikkapa pikkelöitynä lisukkeena, drinkkien ainesosana tai smoothien sekaan surautettuna.

Keskiverto suomalainen syö noin 9 kiloa, eli miltei 30 kurkkua vuodessa. Kymmenen vuotta sitten suomalainen söi vuodessa kurkkua noin 7 kiloa, eli määrä on lisääntynyt merkittävästi. Valtaosa kurkuista syödään kotimaisina. Kurkun kotimaisuusaste on erittäin korkea, jopa 96 prosenttia. Kotimaisen kurkun maku ja tuoreus ovat ylivoimaisia verrattuna tuontikurkkuun.

C-vitamiinin lähde

Kurkku on ehkä yllättäen myös erinomainen C-vitamiinin lähde. Yksi kurkku sisältää noin 28 milligrammaa C-vitamiinia, joka vastaa jo pienen lapsen päivittäistä suositusta ja on melkein 40 prosenttia aikuisen saantisuosituksesta. C-vitamiini suojaa soluja vaurioilta ja torjuu infektioita. Keho ei tuota C-vitamiinia itse, joten siksi sen saannista on huolehdittava ruokavaliolla. C-vitamiini ei myöskään varastoidu elimistöön, joten päivittäinen saantisuositus (lapset 30–50 mg, aikuiset 75 mg) on saatava ruuasta.

Pakkaus estää hävikin

Moni kritisoi kurkun pakkaamista muovikalvoon, mutta pakkauksella on erittäin tärkeä tehtävä. Jo noin 1–2 prosentin kurkkuhävikin lisääntyminen kuormittaa ympäristöä enemmän kuin muovin valmistus. Kurkun muovikalvoa on ohennettu paljon, ja kalvoihin kuluu nyt 40 % vähemmän muovia kuin vuosikymmen sitten. Turhaan tuotettu ja roskiin heitetty ruoka aiheuttaa huomattavasti suuremmat ilmasto- ja rehevöittävät vaikutukset, kuin pakkausten tuotanto ja jätehuolto. Tärkeintä on siis tuotteen säilyminen ketjussa kulutukseen saakka. Kurkun säilyvyys paranee kaksin-kolminkertaiseksi muovikalvon avulla.

Trendiresepti: Salaatti murskakurkuista

Viimeaikojen trendikkäin kurkkuherkku on ehdottomasti murskakurkut! Raikkaan mieto tuorekurkun maku sopii mahtavasti yhteen aasialaistyyppisten mausteiden kanssa ja murskattuna vihannes imeekin itseensä upeasti makuja.

Murskakurkuista valmistuu salaatti alle vartissa, siitä riittää neljälle ruokailijalle lisukkeeksi. Salaatista saa ruokaisamman yhdistämällä siihen vaikkapa fetaa tai tofua, tällöin kasassa on kokonainen ateria kahdelle.

2 kpl kotimaista kurkkua
1 kpl kotimainen paprika
kourallinen kotimaisia tuoreita yrttejä (esim. tilliä, persiljaa ja korianteria)
1 tl suolaa
2 tl sokeria
1 rkl oliivi- tai seesamiöljyä
2 rkl soijakastiketta
1,5 rkl riisiviinietikaa
muutama tippa chilikastiketta tai -öljyä (valinnainen)
1 kpl kotimainen valkosipulinkynsi
½ kpl kotimainen punainen chili
1 pnt kotimaista salaattia (esim. tammenlehtisalaattia tai romaine)
1 rkl seesaminsiemeniä

Sekoita suola, sokeri, öljy, soijakastike ja riisiviinietikka keskenään sekaisin kastikkeeksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita hienonnettu valkosipuli kastikkeen joukkoon. Voit halutessasi lisätä kastikkeen sekaan myös muutaman tipan chilikastiketta.

Huuhtele kurkut, poista niiden päät ja aseta tukevalla alustalla olevalle leikkuulaudalle. Murskaa kurkut koko pituudeltaan leveää keittiöveistä, kaulinta tai perunasurvinta apuna käyttäen. Leikkaa kurkut suupalan kokoisiksi paloiksi ja kaada kulhoon.

Halkaise paprika ja poista kanta sekä siemenet. Leikkaa paprika kuutioiksi ja lisää kurkkujen kanssa samaan kulhoon. Hienonna yrtit ja lisää myös ne kulhoon. Kaada kastike kasvisten ja yrttien päälle ja sekoita.

Huuhtele salaatinlehdet ja revi niitä hieman pienemmiksi. Asettele revityt salaatinlehdet laakealle tarjoiluvadille. Kaada kastikkeessa pyöritellyt kurkut, paprikat ja yrtit salaattipedin päälle.

Viipaloi chili ohuiksi viipaleiksi ja ripottele salaatin päälle. Viimeistele salaatti seesaminsiemenillä. Voit halutessasi lisätä salaatin päälle lisää yrttejä koristeeksi.

Yksinäiset narsissit etsivät pelastajaa 13. maaliskuuta

Kevään ensimmäiset kotimaiset tetenarsissit ovat täällä. Kauppapuutarhaliitto ja Kauniisti kotimainen järjestävät keskiviikkona 13. maaliskuuta perinteisen Yksinäinen narsissi-tempauksen, jossa keväisen keltaiset tetenarsissit odottavat löytäjiään ja pelastajiaan ympäri Suomen. Tempaus järjestetään yhteistyössä paikallisten puutarhojen ja kukkakauppojen kanssa. Narsisseja voi bongata tänä vuonna jopa 74:llä paikkakunnalla!

– Tempauksen tarkoituksena on piristää ohikulkijoiden arkea hauskalla yllätyksellä, yksinäisellä narsissilla, joka toivoo pääsevänsä pelastetuksi jonkun kotiin. Tarkoituksena on myös viestiä kotimaisen tetenarsissin sesongista, joka aloittaa ulkokukkien kauden. Tempaus järjestetään nyt jo kahdeksatta kertaa, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Ruukkunarsissit ovat suomalaisten kevään ja pääsiäisen suosikkikukkia: niitä viljellään vuosittain noin neljä miljoonaa sipulia. Ylivoimaisesti suosituin ruukkunarsisseista on keväisen keltainen tetenarsissi.

– Yksinäinen narsissi -tempauksella haluamme myös muistuttaa tetenarsissin kestävyydestä: se kestää pakkasta pienen totuttelun jälkeen jopa -10 astetta. Sillä voi siis hyvissä ajoin aloittaa tämän vuoden puutarhakauden. Erinomainen paikka sille on myös lasitettu parveke, Rantala neuvoo.

Jakelijat jalkautuvat levittämään tetenarsissien iloisenkeltaista riemua ympäri Suomen 13. maaliskuuta. Allaolevasta listasta näet mukana olevat kaupungit ja jakajat:

  • Akaa, Palkinpään puutarha
  • Alajärvi, Järviseudun Ammattiopisto
  • Espoo, Kukkatalo Maritta
  • Espoo, Lähderannan kukka
  • Eura (Kauttua), (Kauttuan) Kukkasiskot Oy
  • Eura, Panelia / Kiukainen
  • Eurajoki, Kukkastudio Lempi
  • Haapajärvi, Veihtilahden Puutarha Oy
  • Haapavesi, Niittykosken Kauppapuutarha Oy
  • Hanko, Anemone kukkakauppa
  • Hanko ja Karjaa, Happy Flower
  • Helsinki, Pirilän Kukkatalo
  • Helsinki, Eiran kukkakioski
  • Hollola, Hollolan kukka ja hautauspalvelu
  • Hämeenkoski, Heliä
  • Hämeenlinna, Kaisan Kukka
  • Ii, Arvo Kova Oy
  • Joensuu, Joensuun Kukkatalo
  • Joensuu, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Prisma Joensuu/ S-kukka
  • Järvenpää, Garden&Flo
  • Kaarina ja Turku, Pirilän Kukkatalo
  • Kangasala, Kukkivat Home&Deco Oy
  • Kankaanpää & Honkajoki, Puutarha Rauno Nieminen
  • Karkkila, Puutarha Sundström
  • Kauhajoki, Suupohjan Koulutuskuntayhtymä Vuoksi
  • Kauniainen, Home In Garden oy
  • Kemi, Kukka&Design Tuula Lokka
  • Kemiönsaari, Kukkapalvelu Tiarella
  • Kempele, Arvo Kova Oy
  • Kinnula, Olkikukka
  • Kirkkonummi, Kirkkonummen kukka ja hp
  • Kouvola (Kuusankoski), Haavikon Puutarha Ky
  • Kouvola/Elimäki, Holopaisen Kukka-ja Hautauspalvelu Oy
  • Kuusamo, Prisman Kukka
  • Lahti, Ruolan Kukka
  • Lahti, Kukkakauppa Villiviini
  • Lammi, Porkkalan kartano
  • Lapinlahti, Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Mika Kinnunen Ky
  • Lapua, Hantulan kukkakauppa
  • Laukaa, Kukka-ja Hautauspalvelu Vehviläinen
  • Lieto, Liedon kukka ja puutarha
  • Littoinen, GUGGA
  • Loimaa, Järvisen kauppapuutarha
  • Luvia, Luvian Kukka
  • Masku, Mimosan kukka
  • Muurame, Ritun Puutarha Ky
  • Muurame, Muuramen kukka – ja hautaustoimisto Kannel
  • Mynämäki, Sundellin puutarha
  • Nakkila, Nakkilan Kukka ja Terälehti
  • Nilsiä, Sinikan kukkakauppa ja hautauspalvelu
  • Nurmijärvi, Kukka-Mökki klaukkala oy
  • Oulainen. Hiitolan Kukkatalo
  • Oulunsalo, Arvo Kova Oy
  • Paimio, Paimion kukkapalvelu
  • Pieksämäki, Partaharjun Puutarha Oy
  • Pori, Antinkukka
  • Pori / Reposaari, Panelian Kukka / Reposaaren Kukka
  • Pornainen, Pornaisten Kukka
  • Porvoo, Cassandras Trädgård
  • Porvoo, Porvoon Kukkatalo
  • Porvoo, Henriettas blommor
  • Pälkäne, Tmi Marika Pellikka Pälkäneen Kukkakauppa
  • Raisio/Naantali, Pirilän Kukkatalo Oy
  • Ranua, Villa Havula-puutarhurin Maja
  • Riihimäki, Pirilän Kukkatalo Oy
  • Salo, Pirilän Kukkatalo
  • Salo, Kukkakauppa Bella-Regina
  • Salo/Perniö, Kukkakatri
  • Säkylä, Kukka- ja puutarhakauppa Lillukka
  • Tampere, Pirilän Kukkatalo Oy
  • Tampere, Kämmenkukka
  • Tampere, Kukkakauppa Pikkukilpi (Jouni Raninen Oy)
  • Tikkakoski, Kukkapalvelu Calla
  • Turku, Lepolan Puutarha Oy
  • Turku, Huiskula Oy
  • Turku, Runosmäen Kukka
  • Tuusniemi, Anun Lahja- ja Kukkatupa Ky
  • Tuusula, Pirilän Kukkatalo Oy
  • Uurainen, Kukkapalvelu Calla
  • Uusikaupunki, Kukkakauppa Kultapiisku
  • Uusikaupunki, Ellän Kukka ja Taimi ky
  • Uusikaupunki, Siivosen Kukkapirtti
  • Vesanto, Kukka- ja Sidonta palvelu Metsäruusu
  • Veteli, Harmaakiven Puutarha KY
  • Vieremä, Vieremän kukka ja hautauspalvelu Oy
  • Vihti, Veljekset Nuorinko Onnelan puutarha
  • Ylivieska, Hiitolan Kukkatalo
  • Ylöjärvi, Sweet Things – Elovainion Kukka

Nautiskele yrttiviikolla 11.–17.3. – ota haltuun viisi vinkkiä!

Kotimaiset tuoreyrtit ovat todellista arjen luksusta ja ne ansaitsevat oman teemaviikkonsa! Kansallista yrttiviikkoa vietetään alkaneella viikolla 11.–17.3. Yrttejä tuotetaan Suomessa vuosittain noin 30 miljoonaa ruukkua. Yrtit ovat raikkaassa sesongissa ympäri vuoden ja niillä saa herkullista viherrystä lautaselle, vaikka ulkona näyttäisi vielä harmaalta.

Nappaa tästä viisi helppoa vinkkiä tuoreiden yrttien käyttöön:

  1. Aromikkaat yrtit sopivat monenlaisiin annoksiin lämpimistä pääruuista välipalaleipiin ja jälkkäreihin. Yrttejä suosimalla voi taklata liiallista suolan käyttöä ruuanlaitossa. Usein mausteeksi riittää vain suola, pippuri ja tuoreyrtit!
  2. Tuoreet yrtit kannattaa lisätä ruokaan vasta kypsennyksen loppuvaiheessa, jotta niiden raikkaat aromit ja ravinteet pysyvät hyvin mukana. Resepteissä yksi ruokalusikallinen tuoretta silputtua yrttiä vastaa teelusikallista kuivattua yrttiä.
  3. Miedot yrtit, kuten basilika, persilja ja tilli maistuvat reippaalla kädellä lisättyinä esimerkiksi salaateissa, keittojen päällä ja kastikkeissa. Niistä voi tehdä maistuvan mixin vaikkapa keiton päälle ripoteltavaksi. Aromiltaan voimakkaammat yrtit, kuten rosmariini ja salvia, pääsevät oikeuksiinsa pienemmälläkin määrällä.
  4. Pehmeävartisista yrteistä kannattaa hyödyntää kaikki kasvin osat – myös varret voi hienontaa vaikkapa kastikkeen tai munakkaan joukkoon. Puuvartisista yrteistä hyödynnetään vihreät osat.
  5. Säilytä kylmänarka basilika ja sitruunamelissa aina huoneenlämmössä, esimerkiksi vesilasissa oma muovikääre ympärillään. Muut tuoreyrtit viihtyvät jääkaapissa esimerkiksi kosteaan paperipyyhkeeseen käärittyinä.