Hukkalämpö odottaa ottajaa – kasvihuoneet voivat olla osa ratkaisua
Suomeen rakennetaan ja suunnitellaan kilpaa datakeskuksia ruokkimaan kyltymättömän tekoälyn kasvua. Tämä kehitys on luonut valtavia hukkalämmön lähteitä. Suurimmillaan reilusti yli sadan megawattien tahoiset datakeskukset tuottavat dataa jauhaessaan käsittämättömän määrän lämpöenergiaa, joka pitäisi pystyä hyödyntää järkevästi. Sama ilmiö koskee myös kaavailtuja vedyn tuotannon investointeja. Voiko kasvihuoneviljely olla yksi potentiaalinen käyttökohde hukkalämmölle?
Lähes kaikki datakeskuksissa käytetty sähköenergia muuttuu lämmöksi. Yksi sadan megawatin datakeskus vastaa samaa, kun pitäisi jatkuvasti päällä reilua 15 000 kappaletta normaalitehoista sähkökiuasta. Vuosituotantona tämä tarkoittaa noin 788 000–832 000 megawattituntia lämpöä. Vaikka ympärivuotisesti viljelevät kasvihuoneyritykset tarvitsevat viljelyssä paljon lämpöä, määrä on kasvihuonemittakaavassakin valtava.
Kasvihuoneiden lämmitystarve on korkeimmillaan talvella ja alimmillaan kesällä. Tämä luo haasteen sovittaa yhteen datakeskusten tasainen hukkalämmön tuotanto ja kasvihuoneiden kausiluonteinen kysyntä. Pitkäaikaiset lämmönvarastointiratkaisut ovat avainasemassa haasteen ratkaisemisessa. Yksittäisille kasvihuoneille tällaiset investoinnit ovat kuitenkin liian kalliita.
Suurin haaste hukkalämmön hyödyntämiselle kasvihuoneviljelyssä on sijainti. Datakeskuksia ei rakenneta kasvihuoneiden välittömään läheisyyteen, joten hukkalämpöön ei pääse järkevästi käsiksi. Datakeskuksen viereen tulisi siis käytännössä rakentaa kokonaan uusi kasvihuone. Ihan pienellä pinta-alalla ja investoinnilla ei kuluteta näin isoja määriä energiaa. Järkevämpää olisikin tästä näkökulmasta rakentaa useampia pienempiä datakeskuksia lähelle kulutuskohteita.
Esimerkiksi kymmenen hehtaarin kasvihuoneen investointikustannus nousee helposti ainakin 50–60 miljoonaan euroon. Tässäkään mittakaavassa kasvihuone ei käytä kuin noin kymmenyksen sadan megawatin datakeskuksen tuottamasta lämmöstä. Parhaimmillaan kasvihuoneet voivat siis olla vain osa ratkaisua.
Kasvihuonevihannesten omavaraisuusaste on Suomessa jo hyvällä tasolla. Esimerkkinä mainittu kymmenen hehtaaria lisää vihannesviljelypinta-alaa olisi käytännössä haastavaa saada myytyä suomalaisille kuluttajille ja merkittävä osa pitäisikin pyrkiä viemään.
Myös uusien viljelykasvien kehittäminen on yksi vaihtoehto. Lämmityksen osuus kasvihuoneviljelyn kokonaiskustannuksista tai liikevaihdosta on lopulta suhteellisen pieni, joten kovin eksoottisilla tuotteilla ei leiville lyö. Potentiaalia voisi olla esimerkiksi paprikalla sekä marjoilla, joilla tuonnin osuus kulutuksesta on edelleen suuri. Myös proteiinipitoisia palkokasveja olisi hieno nähdä enemmän kotimaisessa tuotannossa.
Edellä mainituista haasteista huolimatta kasvihuoneet kannattaa ehdottomasti pitää mukana keskustelussa, kun puhutaan hukkalämmön hyödyntämisestä. Kaikista hölmöintä olisi päästää lämpö harakoille. Kannustammekin olemaan rohkeasti yhteydessä Kauppapuutarhaliittoon kaikissa kasvihuoneviljelyyn liittyvissä kysymyksissä.
