Puutarha-alan innovaatiopalkinto 2026 kosteudenhallintateknologialle

Kauppapuutarhaliitto on myöntänyt vuoden 2026 Puutarha-alan innovaatiopalkinnon VTT:n kehittämälle HYGRON-kosteudenhallintateknologialle. Palkinto jaettiin Kauppapuutarhaliiton Uuden tekniikan päivässä 29. lokakuuta. Palkitulle myönnettiin 3 000 euroa.

HYGRON on uusi kasvihuoneiden kosteudenhallintaan kehitteillä oleva teknologia, joka perustuu patentoituun kalvokuivaukseen. Menetelmä poistaa ilmasta kosteutta ilman jäähdyttämistä, jolloin vältetään kosteudenpoiston yhteydessä tavallisesti tarvittava ilman uudelleenlämmitys ja säästetään energiaa.

Teknologian keskeinen innovaatio on kosteudenpoiston ja lämpötilan säädön erottaminen toisistaan. Tämä mahdollistaa kasvihuoneilmaston aiempaa tarkemman hallinnan ja parantaa samalla energiatehokkuutta. Ratkaisu toimii erityisen tehokkaasti kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa, minkä vuoksi se soveltuu erinomaisesti kasvihuonekäyttöön.

Palkintoraadin mukaan HYGRON tarjoaa uudenlaisen ratkaisun kasvihuonetuotannon ajankohtaisiin haasteisiin.

– Nykyaikaisessa kasvihuoneviljelyssä aktiivinen kosteuden hallinta on keskeinen osa onnistunutta tuotantoa. HYGRONin teknologia mahdollistaa kasveille optimaalisten olosuhteiden ylläpitämisen samalla, kun energiankulutusta voidaan vähentää, Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes perustelee valintaa.

Teknologian avulla kasvihuonetta voi pitää suljetumpana, jolloin arvokasta lämpöenergiaa ei hukata ja kasvihuoneeseen lisätty hiilidioksidi säilyy kasvien käytettävissä. Lisäksi ratkaisu toimii ilman kylmäaineita.

Optimaalinen kosteustaso vähentää home- ja tautiriskiä sekä tukee kasvien kasvua ja satovarmuutta. Energiatehokkuuden merkitys korostuu jatkuvasti. Innovaation odotetaan edistävän entistä kestävämpää ja kannattavampaa kasvihuonetuotantoa.

Palkinnot rahoittava Puutarhasäätiö sr on Kauppapuutarhaliiton 1957 perustama säätiö, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen kasvihuoneviljelyn tutkimusta ja kehittämistä. Säätiö jakaa vuosittain varoja tutkimukseen, koetoimintaan, selvityksiin ja erilaisiin hankkeisiin, joilla on tai voi olla merkitystä suomalaiselle kasvihuoneviljelylle.

Lisätietoja:

Kauppapuutarhaliitto
Toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes
040 675 8875
lassi.remes@kauppapuutarhaliitto.fi

VTT
Erkki Hellén
+358407194675
Erkki.Hellen@vtt.fi

Kaijansinkon Puutarha Oy Lahdesta on vuoden 2026 kukkien laatutuottaja

Lahden Mäkelässä sijaitseva Kaijansinkon Puutarha Oy on palkittu vuoden 2026 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Palkinto jaettiin keskiviikkona Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa. 

Kaijansinkon Puutarha on vuonna 1977 perustettu kesäkukkiin erikoistunut kauppapuutarha. Puutarhan perustivat Eeva ja Reino Kaijansinkko, ja nykyisin yritys on toisen ja kolmannen sukupolven käsissä. Toimitusjohtajana toimii Marko Kaijansinkko, viljelystä, hallinnollisista asioista ja markkinoinnista vastaa Kati Kaijansinkko sekä logistiikasta, huolloista ja yritysasiakkaista Kalle Kaijansinkko. Puutarhalla viljellään vuosittain 200 000 ruukkutaimea ja 17 000 amppelia hehtaarin kasvihuonealalla. 

Laatutuottaja-palkinnon taustalla ovat pitkäjänteinen kehitystyö, korkea viljelyosaaminen sekä jatkuva panostus kasvien laatuun. Puutarhalla on kehitetty viljelyhygieniaa, tuotantoprosesseja ja työmenetelmiä vuosien ajan. Laaja lajikevalikoima edellyttää syvällistä lajiketuntemusta, jotta jokainen kasvi voidaan kasvattaa sille ominaiseksi laadukkaaksi tuotteeksi. 

Osaaminen ratkaisee 

Keskeinen osa laatutyötä on henkilöstön osaaminen. Kaijansinkon Puutarhalla on panostettu erityisesti työntekijöiden perehdytykseen ja koulutukseen. Henkilöstön kanssa järjestetään säännöllisesti keskusteluja, joissa käydään läpi viljelyn eri vaiheita ja niiden merkitystä kasvin kehitykselle. Osaamista kartutetaan myös kansainvälisistä tapahtumista, alan messuilta sekä kotimaisista ja kansainvälisistä verkostoista. 

Viime vuosina yritys on investoinut merkittävästi tuotannon kehittämiseen. Suurimpia hankkeita ovat olleet kasvihuonepinta-alan laajentaminen sekä lämmityskapasiteetin kasvattaminen. Samalla on kehitetty työvälineitä, tiedonhallintaa ja toimintatapoja, joilla tuotannon laatua ja tehokkuutta voidaan edelleen parantaa. 

Asiakas keskiössä 

Yrityksen toiminnan ytimessä on kuitenkin ollut sama ajatus jo lähes viiden vuosikymmenen ajan: asiakkaan palveleminen. Kaijansinkon Puutarha on kasvanut torimyyntiin keskittyneestä perheyrityksestä puutarhakeskukseksi, jossa asiakkaat viihtyvät usein useita tunteja. Puutarha-alueella sijaitseva kahvila, monipuoliset palvelut ja kiireetön tunnelma ovat muodostuneet osaksi yrityksen identiteettiä. 

Yrityksessä puhutaan yhä perustajasukupolvelta periytyvästä ajatuksesta, jonka mukaan asiakkaan kiire pitää saada katoamaan puutarhan porteilla. Tämä näkyy palvelukulttuurissa, jossa jokainen asiakas kohdataan rauhallisesti ja yksilöllisesti. Puutarhan vahvuutena on myös poikkeuksellisen uskollinen asiakaskunta. Monet asiakkaat ovat asioineet puutarhalla useiden vuosikymmenten ajan, ja nykyisin puutarhavierailu voi olla jopa kolmen sukupolven yhteinen retki.  

– Olemme onnistuneet säilyttämään tutun tunnelman samalla, kun toiminta on kasvanut ja kehittynyt, iloitsee Kati Kaijansinkko. 

Katse tulevaan 

Vastuullisuus näkyy puutarhan arjessa monella tasolla. Viime vuosina biologisen kasvinsuojelun käyttöä on lisätty merkittävästi, ja hyötyeliöt ovat korvanneet monia aiemmin käytettyjä torjuntakeinoja. Lisäksi yritys kehittää jatkuvasti kierrätystä, resurssitehokkuutta ja saavutettavuutta niin asiakkaiden kuin henkilöstön näkökulmasta. 

Työntekijöiden hyvinvointi on ollut yritykselle tärkeää jo pitkään. Puutarha toimii monelle nuorelle ensimmäisenä työpaikkana, minkä vuoksi turvalliseen työympäristöön, selkeään perehdytykseen ja oikeudenmukaiseen johtamiseen panostetaan erityisen paljon. Hyvän työilmapiirin uskotaan näkyvän myös asiakkaille asti. 

Vuonna 2027 Kaijansinkon Puutarha juhlii 50-vuotista taivaltaan. Seuraavina vuosina yrityksen tavoitteena on kehittää erityisesti tuotannon tehokkuutta, työprosesseja sekä puutarhalla järjestettäviä tapahtumia. Samalla puutarhassa uskotaan vahvasti puutarhaharrastuksen tulevaisuuteen. 

– Ihmiset haluavat yhä enemmän viettää aikaa luonnon parissa ja tehdä asioita omin käsin. Puutarhaharrastuksen kiinnostavuus on kasvussa, vaikka sen tulevat muodot ja trendit muuttuvatkin ajan mukana. Tämä luo uskoa myös kotimaisen kukkatuotannon tulevaisuuteen, Kati Kaijansinkko arvioi. 

 

Vuoden laatuottaja -tunnustus myönnetään vuosittain Sirkkalehtimerkkiä käyttäville puutarha-alan yrityksille. Sen tavoitteena on antaa tunnustusta yrityksille, jotka paitsi tuottavat hyvänlaatuisia tuotteita, myös toimivat laadukkaasti ja pitkäjänteisesti. Sirkkalehtimerkkiä käyttävät yritykset noudattavat puutarhatuotannon yhteistä Laatutarha-ohjeistoa. 

Kotimaiset Kasvikset ry nimeää vuoden laatutuottajat jäsenjärjestöjensä esityksestä. Kasvihuoneyrittäjien valtakunnallinen yrittäjäjärjestö Kauppapuutarhaliitto ry esittää vuosittain tunnustuksen saavat kasvihuoneyritykset. Vuoden laatutuottajien nimeäminen aloitettiin vuonna 1994. Tunnustus jaetaan kasvihuonevihannes-, kukka-, marjan- ja hedelmän-, taimitarha-, avomaan vihannes- sekä perunan tuottajille. 

 

Lisätietoja: 

Kati Kaijansinkko
044 594 4344
kati@kaijansinkonpuutarha.fi 

Kauppapuutarhaliitto
Toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes
040 675 8875
lassi.remes@kauppapuutarhaliitto.fi
 

Kasvihuoneiden energiatehokkuus ennätystasolla

Suomalaisissa kasvihuoneyrityksissä on tehty viime vuosina mittavia energiatehokkuusinvestointeja. Vuonna 2022 alkanut energiakriisi vauhditti alan murrosta, ja sen seurauksena käyttöön on otettu uusia teknologioita ja toimintatapoja energian kulutuksen vähentämiseksi. Kauppapuutarhaliiton jäsenilleen tekemän kyselyn perusteella kasvihuonetuotanto on nyt energiatehokkaampaa kuin koskaan.

Kasvihuoneyritysten tekemät investoinnit näkyvät erityisesti valaistuksessa, lämpöenergian säästämisessä ja tuotannon optimoinnissa. Ledien määrä kasvaa tällä hetkellä kovaa vauhtia: vastaajista 37 prosenttia käyttää LED-valaistusta, ja vihannesviljelmillä osuus on jo selvästi yli puolet. Lisäksi suuri osa ympärivuotisesti viljelevistä kauppapuutarhoista hyödyntää energiaverhoja.

– Kasvihuoneyritykset ovat tehneet erinomaista työtä energiatehokkuuden eteen. Ala on investoinut määrätietoisesti uusiin teknologioihin ja tehostanut viljelyä. Voimme olla kehityksestä ylpeitä, sanoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes.

Konkreettisia ratkaisuja energian säästämiseen

LED-valaistus on yksi merkittävimmistä energiatehokkuustoimista. Perinteisiin kasvihuonevalaisimiin verrattuna ledit tuottavat saman määrän valoa huomattavasti vähemmällä sähkön kulutuksella. Uusissa valaisimissa on lisäksi monipuoliset säätömahdollisuudet, jolloin valon määrä ja laatu voidaan optimoida hyvin tarkasti.

Toinen keskeinen keino ovat energiaverhot, joita hyödynnetään kasvihuoneissa lämpöhäviöiden vähentämiseen sekä optimaalisten viljelyolosuhteiden luomiseen. Verhot eristävät ja ehkäisevät lämmön karkaamista erityisesti öisin ja kylminä vuodenaikoina, jolloin lämmitysenergian tarve pienenee merkittävästi.

Vastaajista reilu viidennes on ottanut käyttöön kosteudenpoistojärjestelmiä. Ne mahdollistavat ilmankosteuden hallinnan ilman runsasta tuuletusta ja vähentävät lämpöhäviöitä. Yhdessä ledivalaistuksen ja energiaverhojen kanssa saavutetaan parhaimmillaan useiden kymmenien prosenttien energiansäästöjä.

Sähkökattila on käytössä lähes kolmanneksella vastaajista. Niitä hyödynnetään kasvihuoneiden lämmityksessä erityisesti silloin, kun Suomessa on runsaasti puhdasta ja halpaa tuuli- ja aurinkosähköä. Sähköllä tuotettu lämpö mahdollistaa polttamalla tuotetun energian vähentämisen.

Tuotantotapoja on uudistettu

Teknologisten investointien lisäksi yritykset ovat kehittäneet aktiivisesti omia toimintatapojaan. Kolmasosa vastaajista on peruskorjannut kasvihuoneitaan, tai muuten parantanut kasvihuoneidensa toimivuutta.

Noin puolet vastaajista on muokannut viljelykauttaan energian säästämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kesäkukkatuotannon aloittamista hieman aiempaa myöhemmin keväällä, jolloin energiantarve on pienempi. Viljelyä on myös sovitettu vastaamaan entistä tarkemmin markkinatilannetta ja energian hintaa.

Vajaa kolmannes osallistuu sähkön reservimarkkinoille, joissa sähkönkulutusta voidaan lisätä tai vähentää sähköjärjestelmän tarpeiden mukaan. Menetelmä tukee koko sähköjärjestelmän toimintavarmuutta.

Keskimäärin 30 prosenttia vähemmän energiankulutusta

Yritysten oman arvion mukaan viime vuosina toteutetut toimenpiteet ovat vähentäneet energiankulutusta keskimäärin noin 30 prosenttia. Tulos osoittaa, että investoinnit ovat tuottaneet merkittäviä hyötyjä sekä yrityksille että ympäristölle.

Kokonaisuudessaan kotimainen kasvihuoneala on pudottanut ilmastovaikutustaan jopa 60 prosenttia vuodesta 2004, selviää Luonnonvarakeskuksen vuonna 2022 tekemästä tutkimuksesta.

Energiatehokkuuden kehittäminen on tärkeää monesta syystä. Se pienentää tuotantokustannuksia, vähentää riippuvuutta energian hintavaihteluista sekä vahvistaa suomalaisen kasvihuonetuotannon kilpailukykyä. Samalla energiankulutuksen vähentäminen tukee ilmastotavoitteita ja vastuullista kotimaista ruoantuotantoa.