Nämä kukat sopivat parhaiten pääsiäiseen
Pääsiäistä vietetään tänä vuonna, kun kevät on jo hyvässä vauhdissa. Keltaisen pirteät sävyt kukittavat huhtikuun loppua suloisesti. Vietät pidennettyä viikonloppua sitten kotona tai kyläillen, nappaa kevään pirteän trendikkäät kukkaideat omaan kotiin ja tuliaiseksi alta!
Narsissit
Iloisenkeltainen tetenarsissi sietää hyvin kevättalven viileää eikä säikähdä yöpakkasia. Narsissivalikoimista löytyy myös esimerkiksi ylväs perunanarsissi. Upeiden narsissien joukosta löytyy yksinkertaisista kokonaan valkoisista narsisseista kerrottuihin oransseihin ja lohenpunaisiin. Osa lajikkeista myös tuoksuu.
Narsisseista saa hauskoja yhdistelmäistutuksia ja ne käyvät myös maljakkoon! Narsissien varret erittävät limaista nestettä, joten samaan vaasiin ei kannata laittaa heti muita kukkia.
Hyasintit
Monelle kevään kohokohta kukkamaailmassa on ollut jo useamman vuoden pääsiäissesonkiin saatava hyasintti. Joulusta tuttu, tuoksuva kaunotar on ollut markkinoilla jo useamman vuoden myös keväisen keltaisissa sävyissä.
Kevätnarsissille riittää hillitty määrä kastelua, eikä sitä tarvitse lannoittaa – kaikki tarvittavat ravinteet ovat sipulissa.
Helmililjat
Suloisen romattiset, helmimäisin kukinnoin komeilevat helmililjat sopivat ihanasti pääsiäiseen. Herkkää kukkijaa löytää kotimaisena ruukuissa jo ennen kasvin sesonkia ulkona puutarhassa. Se viihtyy parhaiten huonelämpötilaa viileämmässä, ja sopii mainiosti vaikkapa lasitetulle parvekkeelle tai kuistille.
Yhdistele muihin kevään sipulikukkiin tai fiilistele helmililjaa sellaisenaan vaikkapa kauniissa korissa.
Orvokit
Kevään ensimmäiset orvokit kertovat lähestyvästä kesästä. Orvokki aloittaa kesäkukkien kauden, ja se sietääkin verrattain hyvin kylmää, jopa takatalven miinusasteita.
Hauska, pääsiäisvieraat tervetulleiksi toivottava istutus ulkorappusille syntyy yhdistelemällä orvokkeja ja tetenarssisseja. Sinertävän ja keltaisen väriyhdistelmä tuo asetelmaan syvyyttä ja kontrastia. Kumpikin kasvi kestää pienen totuttelun jälkeen melko hyvin viileitä öitä, joten ei haittaa, vaikka istutus jäisi ulos pariin pakkasasteeseen.