Vain kaksi vinkkiä: näin saat tulppaanikimpun kestämään
Suomalaisten suosikkikukkasesonki, kevään tulppaanisesonki, on täydessä vauhdissa helmikuussa. Tulppaanin kestävyyden salaisuudesta liikkuu erilaisia myyttejä, kuten esimerkiksi kolikon tai alkoholin lisääminen maljakkoveteen. Tulppaanien kestävyys riippuu kuitenkin muutamasta yksinkertaisesta keinosta.
– Tulppaanin hoitoon liittyen liikkuu jos jonkinlaista vippaskonstia, mutta kestävät tulppaanit eivät erikoisempia toimenpiteitä tarvitse. Tärkeintä on leikata kukalle uudet imupinnat ja laittaa ne riittävään, viileään veteen. Asioita ei tarvitse tehdä sen monimutkaisemmiksi, sanoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.
Hehkuvaan tulppaanikimppuun tarvitsee muistaa vain kaksi asiaa:
1. Leikkaa varsiin uudet imupinnat
2. Laita tulppaanit kylmään, puhtaaseen, riittävään veteen
Monesti vinkataan, että vettä tarvitsee laittaa maljakkoon vain vähän, mutta asia voi kostautua.
– Tulppaanit imevät vettä aluksi yllättävän paljon, ja jos vettä on maljakossa liian vähän, se saattaa huomaamatta huveta kokonaan. Siksi suosittelen, että vettä laittaa kerralla tarpeeksi, Rantala vinkkaa.
Tarkkaile jo kaupassa
Tulppaanin tuoreuden tunnistaa jämäkästä ja reippaan näköisestä kimpusta. Jos kukat vaikuttavat kasaan painuneilta tai terälehtiä on irronnut, kannattaa suosiolla valita toinen kimppu.
– Tulppaanikimput ovat joissakin kaupoissa vedessä ja toisissa kuiviltaan. Kimput pärjäävät myyntiajan hyvin myös kuivana, joten sitä ei kannata säikähtää. Kun tulppaaneihin leikkaa uudet imupinnat ja laittaa ne veteen, virkoavat kuiviltaankin olleet tulppaanit hetkessä, Rantala sanoo.
Hyvä valinta pakkasellakin
Suomessa on viime viikkoina paukkunut kova pakkanen, jonka vuoksi joku saattaa epäröidä kukkien ostoa miettien, saako ne elävänä kotiin asti. Tästä ei tulppaanien kohdalla kannata kuitenkaan huolehtia.
Tulppaanit ovat sitkeitä kukkia. Ne kasvavat luonnostaan viileissä oloissa ja kestävät kylmää paremmin kuin moni muu leikkokukka. Tulppaanit kuljetetaan ja säilytetään viileässä, ja ne jopa hyötyvät kylmästä: kukat pysyvät napakoina, värit kirkkaina ja kukinta kestää pidempään. Kovalla pakkasella ne tulee kuitenkin suojata.
– Lyhyt altistuminen pienelle pakkaselle ei vahingoita tulppaaneja. Jos ne kuitenkin joutuvat kulkemaan pitkän matkan kotiin kovassa pakkasessa ulkona, täytyy ne suojata suojapaperilla. Kaupoista, jotka myyvät leikkokukkia, täytyy löytyä leikkokukkien paketointipiste. Kukkakaupasta ostettaessa ammattilainen pakkaa kukat varmasti oikein, Rantala sanoo.
Juuri keskellä talvea tulppaanit tuovat kotiin kevään tunnelmaa valon ja värin, vaikka ulkona olisi vielä pimeää ja kylmää. Ne muistuttavat, että kevät on tulossa, pakkasista huolimatta. Siksi tulppaani on varma ja ilahduttava valinta myös talvipakkasilla.



