Hyasintti on helppo joulukukka

Hyasintin kukka aukeaa kodin lämmössä muutamassa päivässä. Kukat levittävät ympärilleen perinteistä joulun tuoksua, joka on upean kukinnon lisäksi suurin syy hyasintin suosioon. Vaaleanpunaista hyasinttia viljellään eniten, ja sen suosio pitää edelleen myös pintansa kuluttajien keskuudessa. Valkoisen hyasintin suosio on ollut viime vuosina pienessä nousussa.

Hyasinttia ei saa kastella liikaa, jotta varsi ei veny liian pitkäksi. Jos varsi kuitenkin pääsee kasvamaan liikaa pituutta, sen voi tukea tikulla, jotta kukka ei painu alas ja katkea. Hyasintti viihtyy viileässä ja jos sen voi nostaa yöksi viileään, kukinnasta on iloa pidempään. Kaikkein trendikkäin leikkaa hyasintin leikkokukaksi ja asettelee sen läpinäkyvään astiaan. Hyasintin kukinnon voi viimeistellä erilaisilla kimaltelevilla, ohuilla nauhoilla.

Jouluruusu on ihastuttava uusi tulokas joulukukkien joukossa. Sitä näkee usein erilaisissa jouluisissa asetelmissa antamassa keveyttä pitkävartisilla, vaaleilla kukillaan. Jouluruusu viihtyy parhaiten viileässä ja valoisassa kasvupaikassa. Liian märkä tai liian kuiva kasvualusta saa sen nuput ja lehdet kellastumaan, joten kastelun tulisi olla mahdollisimman tasaista.

Kotimaiset leikkotulppaanit aloittavat jouluna tulppaanikauden punaisen ja valkoisen sävyissä. Kimppuun saa enemmän joulun tuntua, jos leikkaa siihen mukaan männyn tai havun vihreitä oksia. Leikkotulppaani on myös helppo ja toivottu tuliaislahja!

 

Ruukkukukat pukeutuvat jouluun

Atsalea viihtyy kosteassa
Atsalean kasvutapa on pyöreän pensasmainen. Kukkanuput ilmestyvät lehtien väleistä täyttäen lopulta koko kasvin upeaan, röyhelömäiseen kukkarunsauteen. Atsaleaan on helppo ihastua ja jouluna kotiin tuodaan usein sen valkoinen tai punainen värimuunnos. Atsalea pitää viileästä kasvupaikasta ja on erityisen tarkkaa kastelustaan: multaa ei saa päästää kuivumaan. Veden tarve on kasville riittävä, jos muistaa upottaa ruukun veteen noin kahden tai kolmen päivän välein.

Tulilatva ja syklaami sopivat asetelmiin
Kestävä tulilatva pukeutuu jouluun valkoisin ja punaisin kukin. Punaisessa värissä se hehkuu nimensä mukaisesti pienillä mutta runsailla kukinnoillaan tummanvihreitä lehtiään vasten. Tulilatva koristellaan jo puutarhalla jouluiseen asuun kullanvärisillä hileillä ja erilaisilla nauhoilla tai kääreillä. Tulilatva sopii hyvin erilaisiin jouluisiin kukka-asetelmiin, joissa se on yleensä se kaikkein kestävin ruukkukukka. Viileyttä kestävänä kasvina syklaami sopii hyvin viljeltäväksi joulun markkinoille. Sen puhtaan valkoiset sekä joulunpunaiset kukat ovat joulun värejä parhaimmillaan. Syklaami kastellaan haalealla vedellä aluslautasen kautta ja se vaatii samanlaisia lämpö- ja kosteusoloja kuin jouluruusu. Ne kaksi sopivatkin hyvin samaan asetelmaan ja multatilaan.

Paavalinkukan suosio nousussa
Paavalinkukan eli saintpaulian suosio on hiljalleen nousemassa eikä vähiten sen helppohoitoisuuden vuoksi. Vaatimaton kasvi viihtyy hyvin myös kiireisen nuoren pohjoisikkunalla, paikassa jossa mikään muu kasvi ei menesty. Tasainen, mutta varovainen kastelu takaa kasville parhaat kasvuolot ja sitä on myös helppo lisätä lehtipistokkaista. Paavalinkukan erilaiset värit antavat luovuudelle tilaa. Valkoinen paavalinkukka höystettynä kimaltelevilla koristeilla onkin komeudessaan yksi joulun kauneimmista ruukkukukista!

 

Hyvän mielen joulutähti

Askartele tyyliisi sopivaksi
Vaikka joulutähti on sellaisenaan kaunis, sen saa hetkessä sovitettua oman kodin tyyliin sopivaksi ruukun, korin tai muun istutusastian avulla. Pipoa muistuttavat kudotut ruukunsuojat valmistuvat kädentaitoisilta vikkelästi. Ruukun suun voi peittää oman maun mukaan sammalella, meriheinällä, oksilla tai vaikka silkkipaperilla. Joulutähtiasetelmaan voi lisätä myös muita joulukukkia ja esimerkiksi joulupalloja. Pieneen kotiin joulutähden saa koristeltua vaikkapa omaksi pieneksi joulutähtipuuksi!

Suosittu joulutuliainen
Joulun pyhinä monilla suomalaisilla on aikaa tavata sukulaisia, ystäviä ja tuttavia. Mutta kaikki eivät vietä joulua läheistensä kanssa. Suomessa neljä kymmenestä kotitaloudesta on yhden hengen koteja. Yksinäiselle ihmiselle viety joulun kukkatervehdys voi olla erityisen ilahduttava perhekeskeisen juhlan hiljentäessä kaupungit ja taajamat. Joulutähti on myös helppo tuliaislahja, sillä se ei allergisoi tuoksullaan.

Joulutähti – joulun primadonna
Kukkalahja on lahjojen parhaimmistoa: kukka tuottaa paljon iloa hintaansa nähden, se sopii joka kotiin ja siitä pääsee helposti eroon joulun jälkeen. Joulukukka päätyy kuihduttuaan biojäteastiaan, kompostiin tai roskikseen ja ruukun voi käyttää uudestaan.

Joulutähti viihtyy parhaiten 15–22 asteen lämpötilassa, vedottomassa paikassa. Sipulikukista poiketen joulutähti onkin joulun primadonna, joka nauttii kodin lämmöstä hehkuen kauneutta ympärilleen pitkälle uuteen vuoteen.

 

Chilin pääsatokausi käynnistyi

Chili tuli jäädäkseen
Kotimaisen chilintuotannon tulevaisuus on valoisa. Suomalaiset ovat ottaneet chilin omakseen ja se sopiikin hyvin kuuman saunan ja sisun jatkoksi. Alussa chilin kasvatuksen ja käytön ottivat omakseen erityisesti miehet ja nyt chilin makuvivahteet ja käytön monipuolisuus on oivallettu myös ruuanlaittoa harrastavien keskuudessa.

Tärkeintä on maku
Eri chililajikkeilla voi saada ruokiin tulisuuden lisäksi erilaisia makuvivahteita. Chilin hedelmä voi maistua esimerkiksi hieman makealta, sitruunaiselta tai happamalta. Hedelmän värikirjo on laaja: yleisimmin löytyy oranssin, keltaisen, punaisen ja vihreän värisiä chilejä. Raakoina chilit ovat yleensä vihreitä ja maku sekä tulisuus vaihtelee hedelmän kypsyysasteen mukaan.

Runsaasti lajeja
Chili kuuluu paprikakasvien sukuun. Erotuksena tavallisesta paprikasta suvun erittäin tulisia lajikkeita kutsutaan chileiksi. Jalostetuista paprikoista yleisimpiä ovat jalopenot, cayennet, rocatot ja habanerot. Kotimaassa viljellään yleisemmin baccatum -ryhmään kuuluvia lajeja kuten ’Aji Cristal’ ja ’Aji Fantasy’ sekä chinense -ryhmään kuuluvaa erittäin tulista ’Naga Morich’ -lajiketta. Chilin viljelijät kokeilevat jatkuvasti uusia lajikkeita, sillä kuluttajien tietoisuus ja kokeilunhalu uusiin lajikkeisiin lisääntyy koko ajan.

Kolme myyntisesonkia
Chilin viljelijät varastoivat osan sadostaan jatkojalostuskäyttöön. Jatkojalosteiden kuumin myyntisesonki ajoittuu joulun alle, yleisin myyntituote on kuivattu chilijauhe ja erilaiset chilisäilykkeet. Vuoden vaihteen jälkeen käynnistyy chilien siemen- ja taimikauppa. Keskikesällä alkaa odotettu tuorechilien myyntisesonki, joka kestää lokakuulle asti.

Kysy lisää kotimaisista chileistä viljelijältä:

Heinän Puutarha
Hakamäentie 155
24130 Salo
Pentti Heinä
p. 040 836 3127
heinanpuutarha@pp.inet.fi

 

Syötävän hyvät amppelit

Rönsyilevä amppelimansikka
Valkoisena kukkiva mansikka-amppeli tarvitsee vähemmän kastelua kuin raakileita tuottava, jolloin myös lannoitusta on hyvä lisätä isojen ja makeiden marjojen saamiseksi. Helteisinä kesäpäivinä mansikka hyötyy myös vedellä sumuttamisesta. Se ehkäisee veden ja ravinteiden liiallista haihtumista kasvualustasta, Kauppapuutarhaliitosta kerrotaan. Mansikka viihtyy kirkkaassa valossa ja kukka-aiheita puhkeaakin sitä runsaammin, mitä valoisampi kasvupaikka on. Mansikkakasvuston voi talvettaa istuttamalla sen syksyllä puutarhaan, vaikkapa pensaan alle piiloon ja hyvin lehdillä peiteltynä.

Makoisat amppelitomaatit
Tomaatti rakastaa lämpöä ja aurinkoa, eikä amppelitomaatti tee siinä asiassa poikkeusta. Amppelikasvatuksen etu on se, että kasvuston voi aina kääntää auringon suuntaan tai siirtää talon valoisammalle puolelle. Parhaimmillaan tomaattiamppeli kasvaa runsaaksi ja alas rönsyileväksi, punaiseksi pallomatoksi, josta lapsetkin tykkäävät poimia terveellistä välipalaa. Kasvustoa lannoitetaan kerran viikossa täyslannoksella tai miedolla liuoksella jokaisen kastelun yhteydessä. Kun hedelmät alkavat painaa, verso saattaa tarvita tukemista. Paprikan kasvatus amppelissa onnistuu samoilla nikseillä kuin tomaatinkin.

Oman parvekkeen kurkut
Kylmänarka amppelikurkku on hyvä sijoittaa parvekkeelle vasta sitten kun päivälämpötila on +10 astetta. Kurkun keltaiset kukat hyötyvät pölyttäjistä, joten kukinnan aikana lasitetulla parvekkeella on hyvä pitää ainakin yksi ikkuna auki: näin voi varmistaa tulevan, runsaan kurkkusadon. Amppelikurkun versot saavat kasvaessaan vapaasti riippua alaspäin, eli tukemista ei tarvita. Kastelulannoitetta kurkulle voi käyttää jokaisen kastelun yhteydessä.

Chili viihtyy amppelissa
Rönsyilevää versoa kasvattava chili sopii erinomaisen hyvin amppelissa kasvatettavaksi. Pitkät versot voi sitoa kiinni amppeliin ja korkeammalla paikalla kasvi saa enemmän valoa. Chilin koristearvo nousee, kun valitsee lajikkeen jossa on punaiset, keltaiset tai vaikkapa oranssit podit eli chilihedelmät. Istuttamalla taimet itse siemenistä, saa haluamansa värisen lopputuloksen – tosin taimikasvatus tulee aloittaa jo hyvissä ajoin helmi-maaliskuussa. Kasvukauden alussa amppelichiliä voi kastella typpipitoisellalannoitteella ja kasvualusta tulisi olla tasaisen kostea, muttei märkä. Kukinnan alkaessa on hyvä vaihtaa runsaasti fosforia ja kaliumia sisältävään lannoitteeseen, koska ne tukevat parhaiten podien kasvua. Amppelichileistä riittää iloa pitkään, sillä lasitetulla eteläparvekkeella voi saada satoa jopa marraskuulle asti.

Kuvapankkiin

   

kesänvihannekset

banneri vihannes

kesäkattauskisa

kampanja kesäkattaus

Kuvapankki – kukat

tähän kaikki kukkakuvien kansiot

Kuvapankki – kasvihuonevihannekset

tähän kaikki vhanneskuvat

Tetenarsissit uhmaavat kylmää ja lunta

Totuta kylmään
Tetenarsissi sopii hyvin parvekkeille ja tukeviin astioihin ovenpieleen. Niitä ei kannata kuitenkaan laittaa suoraan kaupasta kovaan pakkaseen, vaan totuttaa ulkoilmaan muutaman päivän ajan leudohkossa säässä. Pakkasenkeston kannalta on tärkeää, että narsissit on kasteltu huolellisesti. Jos multa on kuivaa, kasvilla ei ole voimaa vastustaa kylmyyttä. Mikäli pakkasta on luvassa kymmentä astetta enemmän, kannattaa narsissit nostaa sisälle varmuuden vuoksi. Pakkasjakson jälkeen tetenarsissin lehdet ja kukat voivat näyttää hieman nuokahtaneilta. Ne toipuvat kuitenkin entiselleen heti, kun lämpötila nousee lähelle nollaa.

Kukkii kauan
Tetenarsissin voi laittaa parvekelaatikkoon tai astiaan ruukkuineen, tai istuttaa multaan ilman muoviruukkua. Tetenarsisseja ei tarvitse lannoittaa. Ulos kannattaa laittaa teteruukkuja, joissa kukinta on jo selvästi näkyvää, koska viileässä kukat avautuvat hitaasti. Viileä sää pitää huolen myös siitä, että ulkona pidettävät narsissit säilyvät kauniisti kukkivina viikkokausia. Maan sulettua tetesipulit voi ottaa ruukustaan ja laittaa kukkapenkin uumeniin multaan. Sipulin yläosa tulee noin kymmenen sentin syvyyteen. Lehtien annetaan kuihtua rauhassa, ja narsisseista on iloa seuraavanakin keväänä.